-

Asiakasmaksut keino parantaa saatavuutta

Eduskunta mahdollisti lainsäädännöllä kunnille terveyskeskusmaksujen korottamisen 30 prosentilla. Prosentti on suuri, mutta euromääräisesti kyse on vajaasta viidestä eurosta.

Joissakin kunnissa on käyty keskustelua Helsingin viime vuonna valitseman linjan seuraamisesta eli koko maksusta luopumisesta.

Väitän, että terveyskeskuksen asiakasmaksu ei ole kohtuuton haaste valtaosalle täysi-ikäisiä. He saavat tarvitsemansa palvelun huomattavasti tuettuun hintaan. On myös hyvä muistaa, että maksun osalta on olemassa vuosittainen katto. Tärkeää on myös se, että ketään ei jätetä hoitamatta, vaikka rahaa ei olisikaan.

Perimällä varsin kohtuullisen palvelumaksun lääkärikäynnistä kunta saa tuloja lisäresurssien hankkimiseen – lisää hoitohenkilökuntaa tai palveluiden ostoja. Tämä mahdollistaa hoitojonojen purkamisen.

Jos asiakasmaksua ei peritä, seuraa "tappiokierre" ja terveyspalveluiden saatavuuden eriarvoistumista lisäävä efekti. Koska resursseja on vähemmän kuin kysyntään vastaaminen edellyttää, syntyy jonoja ja hoitoon pääsy viivästyy. Osa kuntalaisista ei tyydy jonottamaan vaan ottaa vakuutuksen ja siirtyy asiakkaaksi yksityiselle sektorille. Kaikilla ei ole taloudellista mahdollisuutta ottaa vakuutusta tai he eivät sitä terveydellisistä syistä saa.

Tämä kehitys on omiaan lisäämään sosiaalista eriarvoisuutta. Sitäkö me haluamme?


Ismo Partanen
ps. aiheesta enemmän uutiskirjeessämme.