Ismo Partanen: Itseltä ostamisen ihanuus

Blogi 15/2026 | Ismo Partanen

Muistan hyvin tapahtuman 1980-luvulta, kun pankinjohtaja toimi bulvaanina rakennusliikkeen ostaessa liiketontin hänen vaimonsa perikunnalta. Syntyi hyvä kauppa. Ainakin pankinjohtajan oman kotitalouden näkökulmasta. Silloin Suomi ei ollut vielä avoin läntinen markkinatalousmaa, eivätkä hyvän hallinnon periaatteet olleet suuremmin esillä yritysmaailmassakaan.

Kun hyvinvointialue tai kunta tekee hankintoja, se ostaa palveluita tai tuotteita veronmaksajien rahoilla. Kun ne tekevät hankintoja itseltään tai omilta yhtiöiltään, on kyseessä lähipiirin kauppa. Kun ostaa itseltään veronmaksajien rahoilla, täytyy olla aika hupsu, jos tekee huonon kaupan.

Minun on ollut aina vaikea hahmottaa, mihin kunnat ja hyvinvointialueet tarvitsevat sidosyksikköyhtiöitään eli ns. in house -yhtiöitä, joilta ne ostavat tuotteita ja palveluita kilpailuttamatta. Hankintalain edellyttämän avoimen kilpailuttamisen välttäminen on erittäin huono peruste. Täytyy muistaa, että hankintalain tavoitteena on nimenomaan tehostaa julkisten varojen käyttöä ja avoimuutta sekä ehkäistä korruption syntymistä.

Hyvinvointialueiden ensimmäisiä toimintavuosia seuratessa on syntynyt kuva, että alueiden hallinnossa ei ole oikein mielletty sitä, että ne ovat julkisen hallinnon yksiköitä ja toimivat veronmaksajilta kerätyillä varoilla. Siksi niihin kohdistuva avoimuuden vaatimus korostuu.

Alueen asukkailla ja toiminnan rahoittavalla valtiolla on oikeus tietää, mihin ja kuinka hyvinvointialueet niiden käyttöön myönnetyt varat kuluttavat. Alueiden luottamushenkilöiden tiedonsaantioikeus on vielä huomattavasti laajempi, jotta he voivat tehdä oikeita päätöksiä palveluiden tuottamistavoista.

Valtiovarainministeriössä (VM) vuonna 2024 käynnistyneessä yksikkökustannushankkeessa on kyse siitä, että valtio sote-palveluiden pääasiallisena rahoittajana haluaa tietää, kuinka tarkoituksenmukaisesti hyvinvointialueet käyttävät niille myönnetyt varat. Hyvinvointialueet puolestaan voivat verrata oman toimintansa tuottavuutta toisiin hyvinvointialueisiin ja pystyvät tekemään tietoon pohjautuvia päätöksiä siitä, milloin palveluita kannattaa tuottaa itse ja milloin hankkia toisilta palveluntuottajilta.

Avoin kilpailu on markkinatalouden moottori. Toimivilla markkinoilla toimijat kilpailevat tuottamiensa hyödykkeiden hinnalla ja laadulla. Tuottajien välinen avoin kilpailu on tehokkain keino tuottavuuden parantamiseen. Vai tiedättekö parempaa keinoa?

Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tehtävänä on varmistaa, että markkinat toimivat terveesti ja reilusti. On erikoista, että KKV on systemaattisesti jarruttanut VM:n yksikkökustannushankkeen toteuttamista ohjeistamalla hyvinvointialueita salaamaan oman palvelutuotantonsa yksikkökustannukset.

Minun puolestani hyvinvointialueet voivat tuottaa vaikka kaikki järjestämisvastuullaan olevat palvelut, niihin liittyvät tukipalvelut sekä niiden tuottamiseen tarvittavat hyödykkeet itse, jos ne pystyvät uskottavasti osoittamaan kilpailukykynsä. Mielenkiinnolla jään odottamaan, milloin ensimmäinen hyvinvointialue perustaa rakennusliikkeen, luomutilan tai ruokakaupan – siivous- ja henkilöstövuokrausyrityksiä niillä jo on.

Kirjoittaja Ismo Partanen on LPY:n toiminnanjohtaja
Kuva: Juha Sarkkinen