-

Ismo Partanen: Kaikki työkalut vihdoin käyttöön

0 kommenttia

Blogi 24/2023 | Ismo Partanen

Hyvinvointialueiden ensimmäinen toimintavuosi 2023 on päättymässä. Kulunut vuosi on ollut niille kiireinen ja työntäyteinen. Kunnilta ja kuntayhtymiltä perinnöksi saatu hoitovelka ja monin paikoin ylipitkät hoitojonot ovat tehneet vuodesta hyvinvointialueiden työntekijöille raskaan. Kansalaisten osin kohtuuttomatkin odotukset sote-uudistuksen nopeasta vaikuttavuudesta ovat osaltaan lisänneet työntekijöiden henkistä taakkaa.

On ymmärrettävää, että hyvinvointialueiden koko ensimmäinen toimintakausi eli vuodet 2023−2025 tulee olemaan eräänlaista siirtymävaihetta. Selkeitä tuloksia sote-uudistuksen onnistumisesta voimme nähdä vasta vuonna 2026. Toki jo ensi vuonna pystymme arvioimaan, onko uudistuksen suunta edes oikea.

Turvallisen siirtymän varmistaminen ja oman toiminnan käynnistäminen ovat sitoneet hyvinvointialueiden resursseja syksystä 2022 asti. Tämä on valitettavasti johtanut siihen, että hyvinvointialueet ovat käpertyneet liikaakin sisäänpäin.

Minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö hyvinvointialueiden työntekijät ja johtovastuussa olevat olisi tehneet parastaan niillä työkaluilla, jotka alueilla on otettu käyttöön.

Ovatko hyvinvointialueet kaivaneet työkalupakeistaan kaikki työkalut, joilla hoidon saatavuutta ja toiminnan tuottavuutta voitaisiin parantaa eli soten tavoitteet saavuttaa? Valitettavasti joudun vastaamaan, että eivät ole!

LPY on esittänyt jo sote-uudistuksen varhaisessa valmisteluvaiheessa sekä valtiovallalle että alue- ja paikallistason päättäjille eri sidosryhmien ottamista tiiviisti mukaan uudistuksen valmisteluun ja toteuttamiseen. Valitettavasti yhteistyö erityisesti yksityisen sektorin kanssa ei ole herättänyt hyvinvointialueilla innostusta.

Hyvinvointialueilla vallitsee ’nyt on niin kiire näiden omien tehtävien kanssa, palataan yhteistyöhön myöhemmin’ -asenne. Odotamme, että ensi vuonna asenne muuttuu ja yhteistyö elinkeinoelämän toimijoiden kanssa nähdään voimavarana ja mahdollisuutena.

Toivottavasti hyvinvointialueet ottavat vihdoin kaikki työkalut käyttöön vuonna 2024!
Tehdään toimiva ja tavoitteet saavuttava sote yhdessä!

Kirjoittaja Ismo Partanen on LPY:n toiminnanjohtaja
Kuva: Juha Sarkkinen

 


Kommentit

Ei kommentteja