-

Järkeä saa käyttää!

Blogi 26/2021 | Martti Ahlstén

Olemme saaneet lukea mediasta, kuinka Pietarista palannut jalkapalloturisti ei mennyt testiin eikä jäänyt omaehtoiseen karanteeniin vaan lähti bilettämään. Selityksenä oli, että kukaan ei rajalla ohjeistanut, miten pitää menetellä.

Sen lisäksi siis, että ei varauduttu riittävällä testauskapasiteetilla, ei myöskään varauduttu ohjeistamaan palaavia jalkapallofaneja. Ohjauksen puuttuminen on vakava asia.

Mutta toisaalta!

Onko todella niin, että suomalainen ei voi/uskalla/osaa tehdä mitään ilman viranomaisen ohjeistusta? Onko meistä tullut kansakunta, jolta puuttuu kyky käyttää maalaisjärkeä ja toimia oma-aloitteisesti? Millainen on se yhteiskunta, joka kasvattaa tällaisia kansalaisia?

Koronakriisin alkuvaiheessa oli ymmärrettävää, että ei osattu toimia ilman ohjeita. Oltiinhan aivan uuden asian edessä. Mutta nyt pitäisi jokaisen jo ymmärtää, kuinka vakavassa tilanteessa olemme ja että jos viranomainen ei aina ole ohjeistamassa, itsekin voi selvittää, mitä pitäisi tehdä.

Mutta toisaalta!

Vaikka itse alkaisit selvittää, mikä on tilanne ja mitä pitäisi tehdä, ja vaikka ohjeita löytäisitkin, ne ovat välillä aika vaikeaselkoisia. Vai mitä sanotte esimerkiksi siitä, että kun koronan leviäminen jollakin alueella pysähtyy ja tartunnat alkavat vähentyä, alue siirtyy kiihtymisvaiheeseen.

Tulkinnanvaraakin jätetään liikaa. Esimerkiksi jos testiin pitää hakeutua matalalla kynnyksellä, mitä silloin tarkoitetaan? Kynnyksen korkeus tai mataluus on tulkinta ja se vaihtelee yksilökohtaisesti. Sekin on mahdollista, että osa kansalaisista ei ymmärrä lainkaan, mitä tarkoitetaan.

Parannettavaa olisi siis kaikilla tasoilla. Ja järkeä saa käyttää.