-

Kirsi Varhila: Nuoret miehet ja vähän naisetkin

Blogi 13/2026 | Kirsi Varhila

Toimeentulotuen asiakkuus periytyy kuten myös lapsiperheköyhyys. Tämän vuoden helmikuussa tuli voimaan toimeentulotukilain muutos, joka lisäsi velvoittavuutta ja samalla tiukensi tuen saamisen ehtoja. Asiakkaita ohjataan hakemaan toimeentulotukeen nähden ensisijaisia tukia ja ilmoittautumaan kokoaikatyön hakijaksi uhalla, että tuen perusosaa alennetaan 50 %:lla.

Perustoimeentulotukea saa yhteensä kuukausittain hieman yli 200 000 ihmistä. Suurin osa toimii kehotuksen mukaisesti, mutta kesäkuun loppuun mennessä yhteensä 12 000 ihmisen perusosaa on alennettu puoleen. Henkilöitä, joilta tukea on alennettu 50 %:lla vähintään 3 kuukauden ajan, on 5 852.

Yksin asuvalla perusosa oli vuoden alussa 578,40 euroa. Puolitettuna se on 289,20 euroa eli 9,64 euroa päivässä. Perusosan päälle voidaan maksaa esimerkiksi asumis- ja lääkekulut sekä mahdollisesti ehkäisevää tai täydentävää toimeentulotukea, jonka myöntää hyvinvointialue. Tyypillisin henkilö, jolta on alennettu toimeentulotukea 50 %:lla, on yksin asuva 18–34-vuotias mies, joka ei ole ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi kehotuksesta huolimatta. Ryhmässä on työttömiä, yksin asuvia, nuoria aikuisia ja miehiä.

Sanktion määrää viimesijaisesta perustoimeentulosta tulee selvittää ja sen suoria ja välillisiä vaikutuksia arvioida.

Nuoret miehet näyttävät katoavan yhteiskunnasta ja sen tarjoamista palveluista. Pojat jatkavat tyttöjä harvemmin opintojaan 18 ikävuoden jälkeen. Alimpien tulodesiilien miehet eivät perusta perheitä eivätkä saa lapsia. He eivät löydä puolisoa.

Uhkaako nuorten miesten ja naisten välisestä ilmiöstä muodostua uudenlainen tasa-arvokysymys? Kelan tutkijat ovat tarkastelleet myös sitä, kuinka suuri osa vuonna 1997 Suomessa syntyneistä oli 16 vuotta täytettyään saanut mielenterveysperusteista sairauspäivärahaa, kuntoutuspsykoterapiaa tai määräaikaista tai pysyvää työkyvyttömyyseläkettä vuoden 2025 loppuun mennessä. Naisista 33,9 % ja miehistä 15,3 % oli 28 vuoden ikään mennessä saanut vähintään yhtä tarkastelluista etuuksista tai kuntoutuspsykoterapiaa.

Määräaikaista tai pysyvää työkyvyttömyyseläkettä saaneiden osuudet olivat lähes samat, noin 3,5 %, mutta taustalla olevissa diagnooseissa oli selvä ero. Älylliseen kehitysvammaisuuteen tai neurokehitykselliseen oireyhtymään liittyvä diagnoosi sisältyi eläkkeen perusteisiin 62 %:lla miehistä ja 37 %:lla naisista.

Mielenterveysperusteista sairauspäivärahaa oli saanut 25 % naisista ja 12 % miehistä. Kuntoutuspsykoterapiaa oli saanut 16 % naisista ja alle 4 % miehistä. Naisten ja miesten suuret erot ovat havahduttavia.

Tarvitsemme lisää tietoa siitä, miten nuorten miesten ja naisten tuen tarpeet palvelujärjestelmässä tunnistetaan ja kuinka heidän saamansa tuki sekä muut palvelut vastaavat heidän erilaisiin elämäntilanteisiinsa. Mutta ennen kaikkea tarvitsemme tietoa siitä, mikä tämän tilanteen on synnyttänyt ja miten voimme ennalta ehkäistä siihen vaikuttavia tekijöitä.

Kirjoittaja Kirsi Varhila on johtajana Kelassa
Kuva: Kela