-

Olisiko nyt päätösten aika?

Jo viime vuosituhannen lopulla monet talous- ja yhteiskuntatieteilijät kannustivat suomalaisia poliitikkoja varautumaan 2030-luvulla nopeasti kiihtyvään huoltosuhteen heikkenemiseen. Silloin ei vielä osattu arvata 2010-luvun lopussa tapahtunutta syntyvyyden laskua, joka saattaa jäädä pysyväksi ilmiöksi. Suomen huoltosuhteesta on muodostumassa 2030-luvulla äärimmäisen huono.

Asiantuntijat tiedostivat sote-uudistuksen tarpeen jo vuosituhannen alussa. Myös monet kansallisen tason päättäjät ymmärsivät edessä olevat haasteet. Tavoite hyvinvointiyhteiskunnan ”pelastamisesta” oli kannusteena vuonna 2005 aloitetulle kunta- ja palvelurakenneuudistukselle (ns. Paras-hanke) sekä suurelle eläkeuudistukselle. Valitettavasti näiden uudistusten jälkeen on sorruttu pikkupolitikointiin ja ideologiseen jänkkäämiseen. Tämä on johtanut muun muassa siihen, että sote-uudistuksen tavoitteet ovat karkaamassa käsistä ja eläkejärjestelmän kestävyys on koetuksella. Laskun tästä viivyttelystä maksavat nuoret sukupolvet ja heidän jälkeläisensä.

Olemmeko yhteiskuntana kadottaneet kykymme uudistua? Toivottavasti emme.

Kohta vaihtuu vuosi ja alkaa uusi vuosikymmen. Toivottavasti löydämme soteen kestävän ratkaisun jo lähivuosina. Ratkaisun, jonka turvin menestymme kansakuntana myös 2030-luvulla ja senkin jälkeen.

Sote-uudistusta on nyt valmisteltu, selvitelty ja vatuloitu riittävästi. Olisiko vihdoin päätösten aika?