-

Parempaan aikaan asiakasta kuunnellen

Olisikohan sellainen mahdollista, että siirtyisimme uuteen sote-valmistelun aikaan uusin asentein ja menneet unohtaen? Voisimmeko suunnitella uuden sote-palvelujärjestelmän erityisesti asiakkaita, siis kansalaisia, kuunnellen?

Useissa viime vuonna tehdyissä tutkimuksissa kansalaiset kertoivat, että heille on tärkeintä saada luotettavia ja korkealaatuisia palveluita ajallaan. Heille ei ole väliä sillä, kuka palvelut kulloinkin tuottaa. Kansalaisille kelpaavat sekä julkis- että yksityisomisteisten tuottajien palvelut.

Tänäkin päivänä yli kolmannes avohoidon lääkärikäynneistä tuotetaan yksityisissä yrityksissä. Yksityinen sektori on jo nyt järjestelmän toinen tukijalka.

Yksityisiin palveluihin ollaan tyytyväisiä, vaikkei niitä maksutta saakaan. Turvatakseen mahdollisuuden palveluiden käyttöön kansalaiset maksavat korkeiden verojensa lisäksi sairausvakuutusmaksua. Palkanmaksun yhteydessä perittävä sairausvakuutusmaksu on useimmilla työntekijöillä suurempi kuin se, mitä he saavat vakuutuskorvauksena takaisin yksityisten palveluiden käytöstä. Työntekijät maksavat myös työtulovakuutuksen maksuja. Entistä useammat ovat hankkineet vapaaehtoisen, yksityisen terveysvakuutuksen. Terveysvakuutusten omavastuut ovat myös osa yksilön terveydenhuollon rahoitusta.

Ei siis ole ihme, että niin moni jo kaipaa valinnanvapautta. Aivan oikeutetusti kansalaiset vaativat parempaa vastinetta maksuilleen. He haluavat varmistaa, että palveluita on saatavilla silloin, kun niitä tarvitaan.

Sovitaanko siis, että kuunnellaan kansalaisia? Rakennetaan uusi sote olemassa olevan hyvän varaan – reilusti ja tasapainoisesti molemmille tukijaloille.

Kari Varkila