-

Sote maaliin yhdessä

Sote-palveluiden järjestäjien hartiat ovat tulevaisuudessa leveämmät, kun järjestäjätahojen määrä vähenee useasta sadasta kahdeksaantoista. Osana sote-uudistusta toteutettava valinnanvapauslainsäädäntö mahdollistaa sen, että jatkossa kansalainen voi nykyistä vapaammin valita julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin palveluntuottajien joukosta itselleen parhaiten sopivan.

Järjestäjien leveämmät hartiat ja valinnanvapauden myötä lisääntyvä asiakasohjaus mahdollistavat sote-uudistuksen keskeisten tavoitteiden saavuttamisen. Näitä keskeisiä tavoitteita ovat palveluiden saatavuuden ja laadun parantaminen, oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden lisääminen sekä nykyistä tehokkaamman palvelujärjestelmän rakentaminen. Tulevaisuudessa myös asiakkaat kirittävät tuottajia parantamaan palveluiden laatua, tuottavuutta ja vaikuttavuutta.

Sote-lainsäädännön viivästymisestä huolimatta on osassa maakuntia edetty tarvittavan palvelurakenneuudistuksen valmistelussa jo pitkälle. Työtä on toki vielä paljon ennen kuin ollaan maalissa. Vitkasteluun ja vastakkainasetteluun ei ole nyt varaa. Jotta maali ei karkaisi liian kauas, tarvitaan pikaisesti sote-uudistuksen toteuttamista ohjaava lainsäädäntö.

Yksityinen sektori, yritykset ja yhdistykset, ovat olennainen osa suomalaista sote-palvelujärjestelmää. Yrityksillä ja yhdistyksillä on pitkä kokemus kansalaisten tarpeiden huomioonottamisesta ja toimimisesta kilpailuolosuhteissa. Siksi onkin tärkeää, että myös yksityisen sektorin edustajia hyödynnetään sekä sote-uudistuksen valmistelu- että toteutus- vaiheessa. Osassa maakuntia näin on kiitettävästi toimittukin. Kaikkien työpanosta tarvitaan uuden soten rakentamisessa. Yhdessä saavutamme enemmän.

Ismo Partanen
@ismo_partanen