-

Sote-uudistus on nyt valmis tai sitten ei

Blogi 24/2021 | Martti Ahlstén |

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi lupasi perustuslakivaliokunnan sote-lausunnon jälkeen hallituksen sote-esitykseen tulevan ”todella paljon” muutoksia.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan tiedotustilaisuudessa sitten kuulimme, että muutoksia tulikin toista sataa. Mutta: valtaosa niistä oli teknisluonteisia. Esityksen sisältöön ei siis juurikaan puututtu, vaikka sitä odotettiin puheenjohtajan lausunnon perusteella.

Mutta onneksi saimme täyden selvyyden sote-uudistuksen sisällöstä. Vai saimmeko?

Puheenjohtaja esimerkiksi totesi, että yhteistyötä yksityisen palveluntuottajan kanssa ei rajata, ellei lainsäädännöstä muuta johdu. Vaikka ei kai yhteistyötä juuri muuten voi rajata kuin lainsäädännöllä. Ja sitä on siis tulossa.

Vasemmistoliiton edustaja totesi, että nyt pannaan rajoja palveluiden yksityistämiselle. Julkisten palveluiden yksityistämistä kukaan ei tosin ole missään vaiheessa vaatinutkaan.

Kokoomuksen edustaja murehti sitä, että uudistus tulee aiheuttamaan 3–4 miljardin euron lisäkustannukset pelkkinä hallinnollisina kuluina.

Sosialidemokraattien edustaja vastasi huoleen toteamalla, että raha ei tule Suomesta loppumaan. Jos tulee niukkuutta julkisesta rahasta, ihmisillä on kuitenkin hädän keskellä omaakin rahaa. Hallituksen mallilla sitä tullaankin tarvitsemaan yhä enemmän. (Älkää välittäkö taustalla kuuluvista aplodeista. Siellä on vain terveysvakuutusten myyjiä.) Se jäi sanomatta, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevilla ei omaa rahaa ole.

Voiko sote olla nyt valmis? kysyi RKP:n edustaja. Ja vastasi itse, että kyllä voi. On tärkeää kuitenkin muistaa, että uudistus ei ole valmis, hän tarkensi. Viimeistään tämä kommentti vei jalat suusta.