Sote vie paikallisen itsehallinnon
Perustuslain 121 pykälässä käsitellään kunnallista ja muuta alueellista itsehallintoa. Jo edellinen hallitus huomasi, että tämän pykälän perusteella sote-palvelut on mahdollista keskittää kuntaa suurempiin alueellisiin yksiköihin. Silloin niitä kutsuttiin maakunniksi ja esitystä pidettiin perustuslain mukaisena.
Myös Marinin hallitus esittää sote-palveluiden järjestämisvastuun siirtämistä kuntaa suurempiin alueellisiin yksiköihin. Tällä kertaa niitä kutsutaan hyvinvointialueiksi. Tätäkin esitystä pidetään perustuslain mukaisena, mutta sitä se ei ole.
Miksi?
Siksi, että kyseisessä perustuslain pykälässä puhutaan itsehallinnollisista alueista. Jos hallituksen esitys toteutuu, hyvinvointialueista ei tule itsehallinnollisia.
Miksi?
Kahdestakin syystä. Ensinnäkin hyvinvointialueiden rahoitus tulee valtiolta. Verotusoikeudesta on puhuttu, mutta sen toteutuminen ei ole edes horisontissa.
Toiseksi hyvinvointialueet velvoitetaan hankkimaan ministeriön lupa lähes kaikkiin merkittäviin päätöksiin. Sote-lainsäädäntö asettaa monella tapaa rajoituksia alueiden itsenäiselle päätäntävallalle.
Jotta aluetta voisi pitää itsehallinnollisena, sen pitäisi saada päättää itsenäisesti omista lähtökohdistaan, miten se rahoittaa ja toteuttaa ne tehtävät, jotka lainsäädäntö sille määrää. Näin ei hyvinvointialueiden kohdalla ole.
Kannattaa myös huomata, että alueellista itsehallintoa koskeva perustuslain kohta on kirjoitettu samaan pykälään, jossa käsitellään kuntien asemaa. Ne siis vertautuvat toisiinsa. Kuntia lakimääräisten palveluiden tuottajina ei voida rajoittaa samalla tavalla kuin hyvinvointialueita aiotaan nyt määrätä. Se ei ole perustuslain kirjaimen ja hengen mukaista.
Tästä syystä hallituksen esitys hyvinvointialueista ja niiden toiminnasta ei ole perustuslain mukainen eikä alueellinen itsehallinto siten toteudu sote-uudistuksessa.
Martti Ahlstén