-

Suun terveydenhuolto on tehokasta ennaltaehkäisyä

Suun terveydenhuollossa on syntynyt kasvava hoitovelka. Julkisella sektorilla on kapasiteettivajetta ja yksityiset suun terveydenhuollon yritykset tuottavatkin yli puolet aikuisväestön suun terveydenhuollon palveluista.

Jotakin pitäisi tehdä, ja kun näin sanotaan, yleensä ollaan vailla rahaa. Mutta yhtä tärkeää olisi kiinnittää huomiota asenteisiin ja tietoisuuden kasvattamiseen. Suun terveydenhuoltoa nimittäin helposti aliarvioidaan, kun siitä puhutaan pelkästään hammashoitona. Valitettavasti yleinen näkemys usein edelleen on se, että suun terveydellä on vain marginaalinen merkitys ihmisen kokonaisterveydelle, vaikka tulehdus hampaassa voi viedä jopa tehohoitoon.

Huolestuttavaa on se, että noin 70 prosentilla suomalaisista on suussaan krooninen tulehdus, joka heikentää kehon immuunipuolustusta. Tällä puolestaan on havaittu olevan yhteyksiä diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin. Suun tulehduksesta kärsivillä saattaa esiintyä myös enemmän kroonisia suolistotauteja ja jopa Alzheimerin tautia.

Suun bakteerikuormitus voi lisätä hengitystietulehduksia ja keuhkokuumetta, erityisesti kroonisesti sairailla tai vanhuspotilailla. Viime aikoina on myös saatu selkeitä viitteitä siitä, että suun tulehduksista kärsivillä on suurempi riski sairastua Covid-19 vakavampaan muotoon. Suun tulehdukset ovat riski erilaisten leikkaushoitojen onnistumisen kannalta ja saattavat jopa estää joidenkin leikkausten tekemisen.

Palataan rahaan. 

Suun terveyden hoitaminen on tärkeää ennaltaehkäisevää toimintaa. Huono suun terveys altistaa monille terveysriskeille ja voi johtaa raskaisiinkin hoitoihin. Siksi suun terveydenhuollon rahoitus ja palveluiden saatavuus tulee turvata. Osana tätä turvaamista korostuu julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön tärkeys. Tämän lisäksi yksityisen suun terveyden hoidon kustannuksien tukemista tulisi kehittää.

Tiina Ristola
toimitusjohtaja
PlusTerveys Oy