-

Tekemätön paikka

Onko hallituksen kaavailema seitsemän päivän hoitotakuu ylivoimainen haaste? Ministerin mukaan tavoite on numeroiden valossa ainakin mahdollinen, sillä jo nyt lähes 43 prosenttia terveyskeskuksista pystyy sen toteuttamaan.

Yksi asia kuitenkin jäi sanomatta: tuohon 43 prosenttiin ei olisi päästy ilman yksityisen sektorin apua. Siis ilman niitä täydentäviä palveluita, joita kunnat ovat hankkineet yksityisiltä palveluntuottajilta.

Kun nyt rakennetaan toimintamallia, jolla viikon hoitotakuu voidaan toteuttaa, yksityisten toimijoiden pitäisi olla tässä keskustelussa mukana. Ilman yksityisten yritysten panosta tavoitteeseen ei päästä. Se on kerta kaikkiaan tekemätön paikka. Mutta mitä ollaan tekemässä? Suunnitellaan tuhannen uuden lääkärin palkkaamista julkiselle sektorille, hinnalla millä hyvänsä.

Suomalaisessa politiikassa tahtoo nykyään olla niin, että jos jotakin ei ole kirjattu hallitusohjelmaan, sitä ei ole. Eikä tule. Uudessa hallitusohjelmassa viitataan yksityisiin sote-palveluihin niukasti ja epäselvästi. Siksi on ilmeisesti helpompaa lähteä valmistelemaan uudistuksia jakamalla rahaa kunnille uusien virkojen perustamista varten. Pitäisikö sen sijaan pohtia sitä, miten kaikki käytettävissä olevat resurssit voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti?

Ismo Partanen
@ismo_partanen