-

Tilastoista huolimatta

Pitivät hulluna. Konkurssiakin ennustettiin. En voi moittia, kyllähän monen mielestä varmaan vaikutti uhkarohkealta lähteä perustamaan yksityistä terveyspalveluyritystä pienelle paikkakunnalle. Eihän siinä tarvita kuin vähän matematiikkaa nähdäkseen, että potilaita ei pienellä paikkakunnalla voi millään riittää yksityiselle, kun valtaosa kuitenkin käyttää julkisia terveyspalveluita.

Olivat väärässä.

Toki yrittäminen on myös matematiikkaa, sillä yrityksen pitää kannattaa. Mutta se ei ole pelkästään sitä. Otetaan esimerkiksi sijoittuminen. Suuret yritykset hakeutuvat suuriin keskuksiin, koska niissä on markkinoita. Pieni yritys sijoittuu usein sinne, missä tuntuu hyvältä olla vaikkapa perhesyistä ja missä voi arvioida, että yrittämisellä elättää itsensä. Kasvuakin tavoitellaan, samoin voittoa, mutta ei yltiöpäisesti.

Tämä pitäisi sote-uudistajien huomata, kun ennustetaan, että yksityisiä palveluita ei synny muualle kuin kasvukeskuksiin. Kyllä niitä syntyy, jos yrittämisen edellytykset ovat kunnossa ja kilpailuedellytykset julkisten toimijoiden kanssa tasapuoliset. 

Asiakaskeskeisyys on sitten se asia, jolla ei ole mitään tekemistä matematiikan ja tilastojen kanssa. Kun asiakas on keskiössä, töitä kyllä riittää. Ja asiakkaita tulee kaukaakin. Meidän yrityksellämme, Vääksyn Lääkärikeskuksella, on paljon pitkäaikaisia asiakkaita, joista osa on käynyt vastaanotolla alusta saakka. Joissakin perheissä on asiakkaitamme jo toisessa tai jopa kolmannessa polvessa.

Pienyrittäjän ammatillisen osaamisen täytyy tietenkin olla kunnossa. Huonolla laadulla ei pärjää. Mutta kun hyvää laatua tarjoavat toimijat kilpailevat, se pärjää, joka toimii asiakas edellä. Meille tulee potilaita, joilla ei ole mitään valittamista muualla saadun hoidon laadusta ja henkilökunnan ammatillisesta osaamisesta. Mutta he ovat kokeneet, että heitä ei ole kuunneltu. Heitä ei ole kohdattu.

Verkostoja pienyrittäjä tarvitsee ehdottomasti. Niissäkin on toimittava asiakkaan etua ajatellen. Jos asiakas tarvitsee jotakin, mitä meillä ei ole, me hankimme sen hänelle muualta – vaikka se tarkoittaisi sitä, että hänet pitää lähettää kilpailijalle.

Näin se vain toimii, tilastoista huolimatta.

Tiina Wangel
@TiinaWangel

Kirjoittaja on Lääkäripalveluyritykset ry:n hallituksen jäsen ja Vääksyn Lääkärikeskuksen toimitusjohtaja.