Ville-Veikko Ahonen: Hyvinvointialueuudistus tarvitsee uuden vaiheen

Blogi 14/2026 | Ville-Veikko Ahonen

Yhteiskunnallisessa keskustelussa hyvinvointialueista on tullut pysyvä kiistakapula. Kritiikkiä on esitetty esimerkiksi palveluiden saatavuudesta, valtion ohjauksesta ja rahoituksesta. Keskustelussa unohtuu kuitenkin helposti yksi olennainen tosiasia: sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastuspalvelujen uudistus oli välttämätön. Ilman uudistusta olisimme tänään vielä vaikeammassa tilanteessa.

Suomen väestö ikääntyy ja erityisesti työikäinen väestö keskittyy yhä voimakkaammin kaupunkiseuduille. Samalla henkilöstön saatavuus vaikeutuu monilla alueilla. Nämä ilmiöt eivät olisi kadonneet sillä, että palvelujen järjestämisvastuu olisi jäänyt kunnille. Päinvastoin. Varsinkin asukasluvultaan pienillä kunnilla oli ennen sote-uudistusta vain rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa omin toimin sote-kustannusten kehitykseen. Monen suuremmankin kunnan, kaupungin ja alueen kantokyky olisi ollut ilman uudistusta entistä kovemmalla koetuksella viime vuosina.

Sote-uudistuksen perussuunta on ollut oikea. Hyvinvointialueet ovat onnistuneet vaativassa perustehtävässään pääosin hyvin, ja palvelujen järjestämiselle on luotu aiempaa vahvempi pohja. Samalla on käynyt yhä selvemmäksi, ettei uudistus ole vielä valmis. Seuraavan hallituksen aikana tulee toteuttaa uudistuksen toinen vaihe.

Alueiden eriytymiseen pitää tarttua nyt eikä vuosien päästä

Hyvinvointialueet ovat eriytyneet voimakkaammin kuin uudistuksen valmistelijat tai lainsäätäjä ajattelivat vuosikymmenen alussa. Yllätys ei toki ollut se, että osalla alueista väestö kasvaa, kun taas toiset alueet kohtaavat väestön vähenemistä, ikääntymistä ja palvelutarpeen kasvua samanaikaisesti. Päätöksenteko- ja toimeenpanokyky ovat vaihdelleet alueiden välillä. Jos kehitys jatkuu nykyisellään, riskinä on, että alueiden kyky järjestää palveluja eroaa toisistaan tavalla, joka vaarantaa uudistuksen alkuperäiset tavoitteet.

Eriytymisen vuoksi muun muassa palvelujen järjestämisvastuun rakenteita on arvioitava avoimesti. Tosiasia on, että hyvinvointialueita on pitkällä aikavälillä edelleen liikaa suhteessa väestökehitykseen ja alueiden kantokykyyn. Tulevassa hallitusohjelmassa tulee olla selkeät askelmerkit, jolla järjestämisvastuuta vahvistetaan. Tarvitsemmeko nykyistä suurempia järjestäjiä, vahvempaa alueiden välistä yhteistyötä, erikoissairaanhoidon nykyistä selkeämpää keskittämistä vai kaikkia näitä? Mikään vaihtoehdoista ei ole poliittisesti helppo, mutta vaikeita kysymyksiä ei saa lakaista maton alle.

Erityisesti sairaalaverkon kehittäminen vaatii tosiasioiden tunnustamista. Potilasturvallisuuden, erikoisosaajien saatavuuden sekä laadun ja kustannusvaikuttavuuden näkökulmista kaikkea erikoissairaanhoitoa ei voida toteuttaa kaikkialla. Erikoissairaanhoidon työnjaon optimointi on edellytys sille, että terveydenhuollon palveluissa painopiste voidaan suunnata uudistuksen tavoitteiden mukaisesti perustasolle ja ennaltaehkäisyyn.

Alueilla pitää olla edellytykset onnistua – rahoitusjärjestelmän toimivuus on tässä A ja O

Myös hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmä kaipaa uudistamista. Rahoituksen tulee olla tehtäviin nähden riittävää, ennakoitavaa, vakaata ja kannustaa samalla kustannusten hallintaan. Nykyinen järjestelmä ei kaikilta osin tue näitä tavoitteita. Rahoitusjärjestelmän kehittämisessä on löydettävä tasapaino alueiden erilaisten tarpeiden ja julkisen talouden kestävyyden välillä.

Rahoitusjärjestelmän uudistaminen ei ratkaise kaikkia alueiden ongelmia. Meidän on käytävä myös vaikeampi keskustelu palvelulupauksesta. Julkisten palvelujen laajuutta, normeja ja velvoitteita on voitava tarkastella avoimesti. Kysymys ei ole hyvinvointivaltion tai -yhteiskunnan purkamisesta, vaan sen turvaamisesta. Jos kaikkea luvataan aina ja kaikkialla, vaarana on lopulta se, ettei pystytä takaamaan riittävästi mitään.

Palveluiden uudistamisen osalta reformi on vasta alussa

Hyvinvointialueuudistuksessa kyse ei ole vain hallintohimmeleistä tai lakipykälien tarkastelusta. On syytä muistaa, että palveluiden sisällöllinen uudistus on monilta osin vielä lapsenkengissä. Ratkaisevaa ei ole ainoastaan se, kuinka nopeasti palveluun pääsee, vaan myös se, paraneeko väestön terveys, vahvistuuko hyvinvointi ja lisääntyykö arjen turvallisuus.

Alueiden palvelurakenteet perustuvat osin edelleen aikaan ennen digitalisaation ja tekoälyn läpimurtoa. Tulevina vuosina sekä alueiden että valtion tärkein tehtävä on siirtää painopistettä korjaavista palveluista ennaltaehkäisyyn, vaikuttaviin hoitoketjuihin sekä teknologian nykyistä määrätietoisempaan hyödyntämiseen.

Hyvinvointialueuudistuksen onnistumista ei ratkaista palaamalla vanhaan. Seuraavan hallituskauden tärkein sote-poliittinen kysymys ei ole, tarvitaanko muutoksia. Kysymys on, löytyykö meiltä rohkeutta tehdä muutokset ajoissa.

Kirjoittaja Ville-Veikko Ahonen on ylijohtajana valtiovarainministeriössä
Kuva: valtiovarainministeriö

Tämä kirjoitus on julkaistu valtiovarainministeriön verkkosivuilla 24.9.2026.