-

Vuoden 2020 ympäristöteko?

Yksityisen terveydenhuollon etäpalveluiden käyttäminen kasvoi hurjasti viime vuonna. Etäpalveluiden käytöstä maksettiin korvauksia 153 000 henkilölle yhteensä noin 2 miljoonaa euroa. Vuonna 2019 vastaavat luvut olivat 3 800 henkilöä ja 50 000 euroa. Etäpalveluiden määrä kasvoi siis nelikymmenkertaiseksi eli 4 000 prosenttia.

Kyseessä on kansanterveydellisesti merkittävä asia, koska koronapandemian vuoksi elämme aikaa, jolloin lähikontakteja pitää välttää. Silti lääkärin vastaanotolle on kuitenkin ollut mahdollista päästä näiden etäpalveluiden ansiosta.

Yleisin ei-kiireellisen lääkärikäynnin kulkuneuvo on oma auto. Kun yksityinen lääkärikeskus tavallisimmin sijaitsee kuntakeskuksessa, siellä käynnin meno-paluumatkan voidaan arvioida olevan keskimäärin vähintään 20 kilometriä. Tällä oletuksella viime vuonna jäi etäkäyntien ansiosta ajamatta noin neljä miljoonaa kilometriä. Laskelmassa ei ole mukana se, että myöskään lääkärin ei tarvitse välttämättä ajaa työpaikalleen, koska hän voi hoitaa etävastaanoton kotoaan.

Kela-korvattuja yksityisiä lääkärikäyntejä oli viime vuonna kaikkiaan noin 3,4 miljoonaa. On hyvinkin mahdollista, että niistä noin kolmannes voidaan jo lähitulevaisuudessa hoitaa etänä. Se tarkoittaa noin miljoonaa etäkäyntiä ja samalla ainakin 20 miljoonaa matkakilometriä vähemmän.

Yksityisen sektorin pitkäaikainen työ etäpalveluiden kehittämiseksi kantoi viime vuonna hedelmää. Onko tässä suorastaan vuoden 2020 ympäristöteko?

Ismo Partanen
@ismo_partanen