-

Yksilö keskiöön

Business Finland julkisti huhtikuun lopulla tervetulleen uutisen. Se käynnistää uuden yksilöllistetyn terveyden ohjelman. Ohjelman fokuksena on datan hyödyntäminen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Lähtökohtana on, että ihmisen terveyden ylläpitämistä, sairauksien ennakointia ja yksilöllistettyä hoitoa voidaan edistää yhdistämällä eri lähteistä saatavaa tietoa kuten genomitietoa, terveydenhuollon tietoa, biopankkitietoa tai yksilön itsensä keräämää elämäntapatietoa.

Uusi ohjelma kertoo omalta osaltaan siitä, että yksilö alkaa nousta keskiöön terveyspalveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa.

Perinteinen malli on, että yhteiskunta järjestää palvelut ja kansalainen tyytyy kuuliaisesti siihen, mitä saa. Hänen mielipiteistään ja kokemuksistaan ei olla suuremmin kiinnostuneita. Hänen ei uskota pystyvän tuottamaan hyödyllistä dataa omasta terveydestään. Entä pitääkö kansalaisen jonottaa? Sillä ei ole ollut väliä, koska asiakkaan ajalla ei ole ollut nykyisessä palvelujärjestelmässä mitään arvoa.

Tämä tulee muuttumaan, mutta helppoa se ei ole. Sote-uudistuksen yhteydessä on nähty, että ylhäältä ohjatun järjestelmän puolustajat vastustavat kiivaasti uuteen järjestelmään sisältyvää valinnanvapautta. Siinä on kyse samasta asiasta kuin Business Finlandin uudessa ohjelmassa: yksilön omien voimavarojen hyödyntämisestä yhteiseksi hyväksi, hänen motivoimisestaan ottamaan vastuuta omasta ja lähimmäistensä hyvinvoinnista sekä välineiden ja toimintatapojen kehittämisestä tämän päämäärän mahdollistamiseksi.

Yksilöllistetyn terveyden ohjelma on jatkumoa Tekesin pitkälle historialle terveydenhuollon kehittämishankkeiden rahoittamisessa. iWell-, FinnWell- ja Sote-ohjelmat pyrkivät uudistamaan palvelujärjestelmää teknologia-avusteisten palveluiden avulla. Ne olivat osittain aikaansa edellä.

Menestystä Business Finlandin uudelle ohjelmalle!

Ismo Partanen
Twitterissä: @LPYry ja @ismo_partanen