-

Yritykset eivät pääse ”kuorimaan kerman päältä”

Yksityisestä terveysalasta on tehty mörkö, joka tulee ja vie sote-uudistuksen myötä kaiken – työt ja työpaikat. Uudessa sote-järjestelmässä maakunta on vahva ”isäntä”. Siinä tuottajat eivät valitse asiakkaita, vaan asiakas on se, joka valitsee tarvitsemansa palvelun tuottajan.

Jokainen toimija, olipa se yksityinen tai julkinen, saa julkisen rahoituksen samoin perustein. Yksityinen tuottaja ei ole sen paremmassa asemassa kuin julkinenkaan. Päinvastoin, se on ennenkin joutunut miettimään, miten se tuottaa hyötyä kustannustehokkaasti – asiakasta hyvin palvellen. Yksityiset palveluntuottajat eivät pysty hintakehitystä omaksi edukseen sanelemaan, sillä palveluntuottajien välinen kilpailu ja maakunnan järjestäjän vahva rooli pitää huolen siitä, että "kuorittavaa kermaa" ei synny.

Maakunta sote-palveluiden järjestäjänä ja merkittävänä rahoittajana voi vaikuttaa hintakehitykseen monella tapaa. Tuottajien välisen kilpailun hyödyntäminen on ennenkin laskenut kustannuksia ja hintoja esimerkiksi sähkö- ja telemarkkinoilla sekä joukkoliikenteessä, kun julkisen sektorin dominoimaa alaa on avattu yksityiselle sektorille.

Ismo Partanen