-

Kansanedustajaehdokkailta ja kansalaisilta vahva tuki monituottajamallille

Tiedote
0 kommenttia

Kansanedustajaehdokkaat ja kansalaiset tukevat yksityisten palveluntuottajien hyödyntämistä osana julkisia palveluja, parhaan tuotantotavan löytämiseksi. Tulos käy ilmi Aula Researchin tekemästä tuoreesta tutkimuksesta. Tutkimuksen teettäneet Terveyspalvelualan Liitto, Lääkäripalveluyritykset ry ja Terveydenhuollon palveluntuottajat ry vaativat, että tulos näkyy sote-uudistuksen jatkovalmistelussa vaalien jälkeen.

Kyselytutkimuksessa kaikista ehdokkaista 65 prosenttia tuki väittämää ”Parhaan palvelutuotantotavan löytämiseksi on syytä hankkia osa palveluista yksityisiltä palveluntuottajilta”. Julkisen tuotannon ensisijaisuutta julkisuudessa vahvasti korostavan SDP:n ehdokkaistakin lähes puolet (46 prosenttia) suhtautui väitteeseen myönteisesti. Kokoomuksen ehdokkaista lähes kaikki (96 prosenttia) uskovat yksityisiin palveluntuottajiin, samoin kuin sote-uudistuksen valmistelussa keskeisessä asemassa olleen Keskustan ehdokkaat (90 prosenttia). Myös Perussuomalaisten ehdokkaista 71 prosenttia suhtautuu väittämään myönteisesti. Vain Vasemmistoliiton ehdokkaat vastustavat yksityisten palveluntuottajien hyödyntämistä.

Loka-marraskuussa 2014 kansalaisilta kysyttiin samaa asiaa hieman eri tavalla ”Onko mielestäsi hyvä, että kunta käyttää julkisten terveyspalvelujen tuottamisessa myös yksityisiä palveluntuottajia?”. 81 prosenttia kyselyyn vastanneista kansalaisista vastasi kysymykseen ”kyllä”.

− Vasemmistopuolueet ovat toistuvasti julkisuudessa sanoneet, että julkisen sektorin pitää järjestämisen lisäksi lähtökohtaisesti myös tuottaa sote-palvelut. Tämä tuntuu edelleen olevan ideologinen kysymys, kommentoi tutkimuksen tuloksia Lääkäripalveluyritykset ry:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen.

Terveydenhuollon palveluntuottajat ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Leinonen muistuttaa, että asioita ei tule tarkoituksellisesti sekoittaa.

− On ymmärrettävä, että palvelut ovat julkisia, kun ne on julkisesti järjestetty ja julkisesti rahoitettu. Kyse on vain siitä, mikä taho julkiset palvelut tuottaa.

− Kansalaiset antavat voimakkaan tuen monituottajamallille, kuten ehdokkaistakin selvä valtaosa. Tuloksen on realisoiduttava vaalien jälkeen, kun sote-uudistus menee jatkovalmisteluun, vaatii Terveyspalvelualan Liiton toimitusjohtaja Hanna-Kaisa Järvi.

Aula Research Oy:n sähköisenä kyselynä toteuttamaan tutkimukseen vastasi 493 kansanedustajaehdokasta. Vastausprosentiksi muodostui 36. Tutkimus toteutettiin ajalla 26.1.−22.2.2015 Terveyspalvelualan Liiton, Lääkäripalveluyritykset ry:n ja Terveydenhuollon palveluntuottajat ry:n toimeksiannosta.

Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Puolueiden kannat

Lisätietoja:

Terveyspalvelualan Liiton toimitusjohtaja Hanna-Kaisa Järvi, p. 040 754 7728
Lääkäripalveluyritykset ry:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen, p. 040 518 5799
Terveydenhuollon palveluntuottajat ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Leinonen, p. 044 511 4411