-

Lääkäripalveluyritykset LPY ja Terveyspalvelualan Liitto: Kela-korvausten leikkaus on hölmöläisten peiton jatkamista

Tiedote
0 kommenttia

Hallitus esitti kehysriihessään hoidon Kela-korvausten leikkaamista 30 miljoonalla eurolla. Leikkaus olisi jatkoa tämän vuoden alussa toteutetulle 20 miljoonan euron leikkaukselle. Terveyspalvelualan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry pitävät ajatusta käsittämättömänä.

Sairausvakuutuksen sairaanhoitokorvauksella, jota arkikielessä kutsutaan Kela-korvaukseksi, saadaan toteutettua pienellä rahalla suuri määrä lääkärikäyntejä, hoitoja ja tutkimuksia. Korvauksen avulla voidaan purkaa painetta julkisen sektorin hoitojonoista, nopeuttaa hoitoon pääsyä ja samalla tukea asiakkaan valinnanvapautta.

– Kela-korvauksesta leikkaaminen on hölmöläisten peiton jatkamista. Leikkaus ei johda julkisen talouden säästöihin, päinvastoin. Kun jo nyt pieni Kela-korvaus laskee entisestään, monen potilaan on pakko siirtyä kunnallisen terveydenhoidon piiriin. Silloin kuntien kustannusten lisäksi kasvavat myös hoitojonot, toteaa Merja Hirvonen.

– Sairausvakuutuksesta korvattavia lääkärikäyntejä oli vuonna 2010 peräti 3,7 miljoonaa kappaletta, joka on yli neljännes kaikista lääkärikäynneistä. Julkista rahoitusta näiden lääkärikäyntien korvaamiseen käytettiin noin 73,4 miljoonaa euroa, joka on 0,5% terveydenhuollon kokonaismenoista. Julkisen talouden näkökulmasta Kela-korvaus on erittäin kustannustehokas, toteaa Lääkäripalveluyritykset LPY ry:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen.

–Kela-korvaus on terveydenhuoltojärjestelmässämme se osa, jolla tuetaan asiakkaan valinnanvapautta. Halutaanko nyt tosiaan viedä potilaalta mahdollisuus vaikuttaa omaan hoitoonsa, kysyy Terveyspalvelualan Liiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen.