-

Lääkäripalveluyritykset ry: STM:n koronatestaustavoite on realistinen

Tiedote
0 kommenttia

 

Hallituksen julkistama, koronaviruksen taltuttamiseen tähtäävä hybridistrategia onnistuu sitä tuloksekkaammin, mitä paremmin testausprosessi kyetään organisoimaan. Jos jo ensimmäisessä strategian askeleessa eli testaamisessa ei onnistuta, eivät jatkotoimetkaan voi tuottaa parasta mahdollista hyötyä. Lääkäripalveluyritykset ry (LPY) esittää, että koronatestaukset toteutettaisiin valtion suorahankintana, jotta käyttöön saataisiin kaikki testauskapasiteetti.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan julkisen sektorin koronavirustestauskapasiteetti on onnistuttu nyt nostamaan lähes 5 000 testiin vuorokaudessa. Huhtikuun viimeisen viikon alkuun mennessä ei ollut yhtään päivää, jolloin tähän määrään olisi ylletty. Enimmillään testejä oli tehty muutamana yksittäisenä päivänä noin 2 600. Muina päivinä testausmäärä on ollut selvästi alemmalla tasolla, jopa 600 testissä päivässä.

− Yksityisen sektorin toimijoiden testauskapasiteetti on tällä hetkellä noin 4 000 testiä vuorokaudessa. Sosiaali- ja terveysministeriön tavoitteeksi asettaman noin 10 000 testin päivävauhdin saavuttaminen on mahdollista melko nopeasti, jos myös yksityisen sektorin resurssit hyödynnetään täysimääräisesti, LPY:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen sanoo.

LPY esittää, että kaikki koronatestaustoiminta voitaisiin siirtää toteutettavaksi valtion tekemänä suorahankintana. Hankinnan kohteena voisi olla koko testauksen arvoketju tai osia siitä.

− Voisi olla perusteltua, että julkinen sektori hoitaa esimerkiksi jäljittämisen – joskin työterveyshuollolla on hyvät edellytykset toteuttaa jäljittäminen hoidossaan olevien työntekijöiden testitulosten perusteella, Partanen sanoo.

Koronatestausten suorahankinta voitaisiin toteuttaa Kelan kautta. Normaalisti tämä olisi hankintasäännösten vastaista, mutta EU on antanut korona-aikana mahdollisuuden tehdä suorahankintoja väljemmin kriteerein kuin mitä direktiivi ja hankintalaki edellyttävät.

Tässä toimintamallissa valtio arvioisi testaustarpeen, neuvottelisi suorahankinnan hinnan potentiaalisten tuottajien kanssa, määrittelisi testattavien prioriteettijärjestyksen ja maksaisi testejä tekeville palveluntuottajille korvauksen Kelan kautta. Kela hyväksyisi testejä tuottavat toimijat, maksaisi näille raportoidun testimäärän mukaisesti ja varmistaisi, että on toimittu hankkijan eli valtion ohjeiden mukaisesti.

Palvelun tuottaja ilmoittaisi valtiolle käytettävissä olevan kapasiteetin, tekisi testit valtion ilmoittaman prioriteettijärjestyksen mukaisesti ja ilmoittaisi Kelalle testausten määrän sovittavan raportointitavan mukaisesti.

− Toimintamallissa ei tehtäisi eroa julkisen ja yksityisen toimijan välillä. Hankintoja voitaisiin tehdä kaikilta niiltä, jotka täyttävät asetetut vaatimukset, Partanen sanoo.

Lue tiedote ePressissä