-

LPY: Hoitovelka vaarantaa hoitotakuun toteuttamisen

Tiedote
0 kommenttia

 

Lääkäripalveluyritykset ry:n (LPY) mielestä koronakriisin pahentamaa hoitovelkaa pitää purkaa merkittävästi ennen kuin hyvinvointialueet aloittavat toimintansa. Muutoin tavoite hoitotakuun tiukentamisesta jää toteutumatta.

LPY pitää esitystä perusterveydenhuollon hoitotakuun tiukentamisesta kolmesta kuukaudesta seitsemään päivään kunnianhimoisena, mutta ehdottomasti kannatettavana tavoitteena. Sen saavuttaminen edellyttää huomattavaa tuottavuuden parantamista koko palvelujärjestelmässä.

Uuden, kiristyneen hoitotakuun on tarkoitus tulla voimaan 1.4.2023. Uudistuksesta vastaavat silloin hyvinvointialueet, joiden toiminta on käynnistynyt saman vuoden tammikuussa.

– Hoitotakuu uhkaa kuitenkin jäädä toteutumatta, jos koronakriisin aikana pahentunutta hoitovelkaa ei sitä ennen pureta. Purkutyön pitäisi käynnistyä heti. Vastuu toimenpiteiden aloittamisesta on kunnilla ja kuntayhtymillä, joille palveluiden järjestäminen kuuluu vielä tämän vuoden ajan. Voimassa oleva lainsäädäntö antaa niille siihen mahdollisuuden, LPY:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen sanoo.

Uuden sote-palvelujärjestelmän rakentaminen on jo itsessään suuri urakka ja se vaikeutuu merkittävästi, jos hoitovelka syö muutenkin rajallisia resursseja. Vaarana on samalla hoitotakuutavoitteen vesittyminen.

Hoitovelkaa mahdollista purkaa tänä vuonna

Hoitojonot olivat liian pitkiä jo ennen koronapandemiaa. LPY:n näkemyksen mukaan todellinen patoutunut hoitotarve on ollut vielä tilastoituakin huomattavasti suurempaa.

LPY:n mielestä tilanteen parantamiseksi on tehty valitettavan vähän, vaikka keinoja siihen olisi ollut käytettävissä.

− Huomattavasti parempi työnjako yksityisen sektorin toimijoiden kanssa koronakriisin hoitamisessa sekä ostopalveluiden ja palvelusetelijärjestelmien merkittävästi laajempi hyödyntäminen mahdollistaisivat nykyistä nopeamman hoitoon pääsyn, kertoo Partanen.

Nyt näyttää siltä, että 1.1.2023 toimintansa aloittaville hyvinvointialueille on jäämässä perinnöksi koronakriisin ajalta merkittävä hoitovelka.

− Tämä tekee tavoitteeksi asetetusta perusterveydenhuollon hoitotakuun tiukentamisesta entistäkin haastavamman tehtävän, toteaa Partanen.

LPY:n lausunto hoitotakuun toteuttamisesta

Lue tiedote ePressissä