-

LPY: Kannusteet puuttuvat

Tiedote
0 kommenttia

Sote-uudistuksessa askel eteenpäin − paljon on vielä tehtävää.

Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti eilen, että sote-uudistusta valmisteleva parlamentaarinen ohjausryhmä on löytänyt ratkaisun järjestämislain keskeisistä pykälistä ja jatkotoimenpiteistä. Tiedotustilaisuudessa ei julkistettu kyseisiä pykäliä vaan kerrottiin yleisellä tasolla niiden sisällöstä. Uudistus rakentuu perustettavien viiden sote-alueen järjestämisvastuun ja kuntien tuotantovastuun varaan.

Lääkäripalveluyritykset ry:n mielestä julkaistut sote-uudistuksen linjaukset ovat askel eteenpäin, mutta paljon on vielä kokonaisuudistuksen ja sen tavoitteiden toteutumisen kannalta ratkaisemattomia asioita.

− Julkaistu ratkaisu määrittelee perustettavien sote-alueiden rooliksi toimia palveluiden järjestämisvastuullisena tahona eikä niille tule omaa palvelutuotantoa. Tämä tarkoittaa siis julkisen sektorin järjestämisvastuun eriyttämistä palvelutuotannosta, tulkitsee Lääkäripalveluyritykset ry:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen.

Sote-palvelurakenneuudistuksen keskeisiä tavoitteita ovat palveluiden saatavuuden ja palvelutuotannon tuottavuuden parantaminen. Näiden tavoitteiden saavuttamiseen nyt julkaistu esitys ei tuo ratkaisuja.

− Sote-uudistuksen keskeisten tavoitteiden toteutuminen on vielä uskon ja toiveiden varassa. Julkaistu ratkaisu ja linjaukset eivät sisällä mitään kannusteita palveluiden saatavuuden ja tuottavuuden parantamiseen, väittää Partanen.

− Lainsäädännön valmistelua ohjaavan parlamentaarisen työryhmän julkaisemat periaatteet jatkovalmistelulle ovat monopolisoimassa palvelutuotannon kunnallisille toimijoille. Järjestämisvastuussa oleville sote-alueille ei jää vaihtoehtoja tuottajatahon valitsemiseen. Käytännössä kunnista tai kuntayhtymistä tulee esityksen mukaan semijärjestäjiä, joille ei ole luotu kannusteita etsiä tehokkainta ratkaisua palveluiden tuottamiseksi, sanoo Partanen

− Palveluntuottajien välinen kilpailu ja asiakasohjaus ovat keskeisiä keinoja tehostaa palvelutuotantoa. Niiden hyödyntämisestä ei ratkaisuesityksessä puhuta mitään, pahoittelee Partanen.

− Järjestämislain jatkovalmistelussa on pidettävä mielessä uudistuksen keskeiset tavoitteet ja löydettävä ratkaisuja niiden saavuttamiseksi. Vuosikymmenten uudistushanke ei voi olla uskon ja toiveiden varassa, sanoo Partanen.

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Ismo Partanen, puh. 040 518 5799, ismo.partanen@lpy.fi
Lääkäripalveluyritykset ry