-

LPY: Kunnat ovat pettäneet ”alihankkijansa”

Tiedote
0 kommenttia

 

Valtio on luvannut korvata täysimääräisesti kunnille ja kuntayhtymille koronapandemiasta aiheutuneet lisäkustannukset. Valtio on myös lunastanut em. lupauksensa eli varannut rahoitusta tämän vuoden lisäbudjetteihin ja on varaamassa sitä myös ensi vuoden budjettiin. Valtio on siis korvannut ja korvaamassa kunnille palveluiden järjestäjinä kyseiset kustannukset, mutta kunnat eivät suostu maksamaan ”alihankkijoilleen” niille kuuluvaa osuutta.

− Valtion lupaus on aivan oikea ja perusteltu, koska koronapandemia on täysin yllättäen tullut kansallinen haaste, johon kunnat ja kuntayhtymät palveluiden järjestäjinä ja tuottajina eivät ole voineet mitenkään varautua, kertoo Lääkäripalveluyritykset ry:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen.

Suojamateriaalien kulutus hyvinvointipalveluissa on moninkertaistunut koronapandemian aikana. Normaaliolosuhteista poikkeava suojautuminen jatkunee vielä ensi kesään, mahdollisesti kauemminkin. Suojautumisesta on aiheutunut jo nyt kymmenien miljoonien eurojen lisäkustannukset myös yksityisen sektorin palveluntuottajille. Useat palveluita tuottavat yhdistykset ja yritykset ovat todella suurissa taloudellisissa vaikeuksissa koronakriisin aiheuttamien lisäkustannusten vuoksi. Tällaisia kustannuksia aiheuttavat suojautumisen lisäksi muun muassa työntekijöiden sairauslomat ja sijaisten palkkaaminen.

− On todella erikoista ja epäoikeudenmukaista, että kunnat ja kuntayhtymät eivät ole korvanneet suojautumisen kustannuksia niille hyvinvointipalveluita tuottaville yksityisen sektorin toimijoille, ihmettelee Partanen.

Paikkaavatko kunnat talouttaan koronakustannuksilla?

Viime aikoina on uutisoitu, että useat kunnat ovat onnistuneet paikkaamaan talouttaan koronatuilla.

− Yhtenä osaselityksenä tälle on se, että kunnat eivät ole korvanneet ”alihankkijoilleen” koronaviruksen aiheuttamia lisäkustannuksia. Olisi mielenkiintoista tietää, millä kunnat perustelevat toimintaansa tältä osin, sanoo Partanen.

Lue tiedote ePressissä