-

LPY: Miksi sote-esitys jätettiin korjaamatta?

Tiedote
0 kommenttia

 

Lääkäripalveluyritykset ry:n (LPY) mielestä on erittäin surullista, että eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta ei ottanut huomioon asiantuntijakuulemisissa esiin tulleita puutteita ja tehnyt tarpeellisia korjauksia hallituksen sote-esitykseen, vaikka se olisi perustuslakivaliokunnankin mielestä ollut mahdollista.

– Suurin häviäjä ovat kansalaiset, joiden julkisrahoitteiset palvelut tulevat heikkenemään, jos eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen sosiaali- ja terveysvaliokunnan esittämässä muodossa, sanoo LPY:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Tolonen.

– Tällä esityksellä hoidon saatavuus heikkenee, eriarvoisuus lisääntyy ja kustannusten kasvu jatkuu holtittomana, hän muistuttaa.

Tolonen kiinnittää huomiota siihen, että hallitus puolusteli monia esityksensä heikkouksia perustuslain vaatimuksilla. Näin siitäkin huolimatta, että perustuslakivaliokunta ei vielä ollut ottanut esitykseen kantaa.

– Perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa 21.5.2021. Sen mukaan vähäisempikin sääntely tulisi kysymykseen. Miksi sosiaali- ja terveysvaliokunta ei käyttänyt mahdollisuuttaan korjata hallituksen esityksen valuvikoja? hän kysyy.

Tolonen mainitsee alihankintojen rajoittamisen yhtenä esimerkkinä hallituksen sote-esityksen valuvioista, joihin sosiaali- ja terveysvaliokunnan olisi ollut mahdollista tehdä korjauksia.

Lue tiedote ePressissä