-

LPY: Työterveyshuolto on vaikuttavaa ja tehokasta

Tiedote
0 kommenttia

 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen kritisoi voimakkaasti Ylen Korona-ajan tilinpäätös -ohjelmassa suomalaista työterveyshuoltoa tehottomaksi ja typeräksi järjestelmäksi. Lääkäripalveluyritykset ry:n (LPY) toiminnanjohtaja Ismo Partanen ihmettelee Salmisen mielipidettä, jolle hän ei ohjelmassa esittänyt mitään perusteluja.

− Vuonna 1979 työnantajien lakisääteiseksi velvollisuudeksi tuli työterveyshuollon järjestäminen työntekijöille. Työterveyshuoltoa on kehitetty siitä lähtien vastaamaan mahdollisimman hyvin työelämän ja työmarkkinoilla olevien tarpeita. Sen kehittämiseen ovat sitoutuneet sekä työnantajat että työntekijät. He myös pääosin rahoittavat kyseisen järjestelmän, kertoo Ismo Partanen.

Mika Salminen toteaa ohjelmassa, että työterveyshuollosta on tullut työssäkäyvien oma perusterveydenhuoltojärjestelmä, joka toimii rinnakkain julkisen perusterveydenhuollon kanssa.

− Salmisen näkemys nykyisestä työterveyshuollon roolista on oikea. On työntekijöiden, työnantajien ja koko yhteiskunnan edun mukaista, että työterveyshuolto kykenee tarjoamaan monet perusterveydenhuollon palvelut sen piirissä oleville noin 1,9 miljoonalle henkilölle. Kuinka paljon enemmän verorahoitusta tarvittaisiin, jos työterveysasiakkaat hoidettaisiin terveyskeskuksissa? Kuinka pitkät olisivat silloin odotusajat ja hoitojonot? Partanen kysyy.

Työterveyshuollon keskeinen tehtävä on ennaltaehkäistä ammattitauteja ja työperäisiä sairauksia. Sen lisäksi perustason sairaanhoidolla voidaan täydentää työterveyspalveluita. Tällä vuosituhannella entistä useampi työnantaja on sisällyttänyt vapaaehtoisesti myös sairaanhoidon palveluita työterveyssopimuksiinsa.

− Työnantajat rahoittavat yli 70 prosenttia työterveyshuollon kuluista. Kyllä työnantajat osaavat laskea, mikä on kannattava investointi ja mikä ei. Työnantajille on tärkeää, että työntekijöiden työkunto on mahdollisimman hyvä ja he pääsevät sairastuessaan mahdollisimman nopeasti hoitoon. Sairauslomapäivän kustannus on lähes aina suurempi kuin työterveyspalvelun hinta, muistuttaa Partanen.

Salmisen mukaan työterveyshuollon rahoitus kulkee aikamoista kiertotietä. Hänen mielestään koko järjestelmä pitäisi rakentaa kokonaan uudelleen.

− Jos työterveyspalveluiden toteuttamiseen olisi käytettävissä nykyistä tehokkaampi ja vaikuttavampi järjestelmä, työnantajat sitä luonnollisesti käyttäisivät. Toki aina on mahdollista kehittää ja parantaa, myös työterveyshuoltoa. Parantamisen varaa on esimerkiksi työterveyshuollon ja julkisen sektorin sote-palveluiden yhteistyössä ja tiedonkulussa, Partanen arvioi.

Lue tiedote ePressissä