-

LPY: Yhteistyö on viimeinkin otettava tosissaan

Tiedote
0 kommenttia

 

Yksityinen terveydenhuolto on tarjonnut koko koronakriisin ajan apua sekä koronan hoitoon liittyvissä tehtävissä että hoitovelan hillitsemisessä. Tekemättä jääneet tutkimukset ja lykkääntyneet hoidot ovat jo valtava kansanterveydellinen ja kansantaloudellinen riski. Lääkäripalveluyritykset ry:n (LPY) mielestä viimeistään nyt olisi aika käynnistää laajamittaiset hoitojonojen purkutalkoot.

LPY on tyytyväinen perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun viimeviikkoiseen kannanottoon, jonka mukaan yksityistä terveydenhuoltoa on käytettävä koronasta aiheutuneiden hoitojonojen purkamiseen.

– Toivottavasti ministerin viesti otetaan vakavasti sote-palveluita järjestävissä kunnissa ja kuntayhtymissä. Viimeistään nyt on hyödynnettävä kaikki käytettävissä olevat resurssit siitä riippumatta, ovatko ne julkisia vai yksityisiä, LPY:n puheenjohtaja Ilpo Tolonen vaatii.

Hoidon lykkääntymisistä ja hoitoon pääsyn vaikeuksista on saatu viime aikoina huolestuttavia viestejä. Esimerkiksi syöpädiagnooseja tehtiin viime vuonna yli tuhat vähemmän kuin edellisenä vuonna. Selitys ei ole syöpien vähentyminen vaan se, että ei ole tehty riittävästi tutkimuksia, kun hoitoon pääsy on hidastunut.

– Olemme siirtymässä koronapandemian jälkeiseen aikaan, mutta huolet eivät ole vielä ohi. Hoitamatta jääneiden sairauksien ja lykkääntyneiden tutkimusten takia edessä on vielä vuosien työ ennen kuin on palattu normaaliin, Tolonen pohtii.

Hän muistuttaa, että tilanne ei olisi päässyt näin huonoksi, jos yritykset olisi otettu mukaan koronatalkoisiin jo varhaisessa vaiheessa. Julkisella terveydenhuollolla oli silloin perusteltu tarve varata kapasiteettia koronapotilaiden hoitamiseen. Ainakin osa kiireettömistä hoidoista olisi jo silloin voitu hankkia yksityisiltä tuottajilta sen sijaan, että hoitoja peruttiin ja lykättiin. 

LPY:n mukaan kaavailtu, tervetullut seitsemän päivän hoitotakuu tulee olemaan erittäin vaikea toteuttaa, jos samanaikaisesti joudutaan purkamaan kohtuuttoman pitkiksi päässeitä jonoja.

Lue tiedote ePressissä