-

LPY:n aktiivisuus palkittiin

Tiedote
0 kommenttia

Lääkäripalveluyritykset ry, LPY, valittiin Suomen Yrittäjien vuoden toimialajärjestöksi.

LPY on osallistunut aktiivisesti sote-uudistuksen valmisteluun. Suomen Yrittäjien vuosittaisen kilpailun voitto on tunnustus yhdistyksen tuloksekkaasta työstä.

– Meillä on aktiiviset jäsenet ja hallitus, jotka nostavat yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyön mahdollisuuksia esiin. Haluamme etsiä soteen ratkaisuja, emme tyytyä ongelmien luettelemiseen. Tämä on upea tunnustus LPY:lle ja erityisesti toiminnanjohtaja Ismo Partaselle hänen innostavasta otteestaan soten uudistamiseksi, LPY:n varapuheenjohtaja Carola Valkama sanoo.

Sote-uudistuksen valmisteluun osallistuminen on ollut LPY:n toiminnan keskiössä. Uudistus eteni viime vuoden aikana monien välivaiheiden kautta – ja LPY:n toivomaan suuntaan. Yhdistys tuotti viime vuonna peräti 15 sote-alan lainsäädäntöön liittyvää lausuntoa ja 30 tiedotetta sekä oman sote-mallin yhdessä Suomen Yrittäjien kanssa. LPY:n toiminta perustuu tiiviiseen yhteistyöhön yhdistyksen keskeisten sidosryhmien kanssa.

– Erityisen tiivistä yhteistyö on ollut Suomen Yrittäjien ja muiden elinkeinoelämän järjestöjen sekä lääkäriliittojen kanssa. Sote-alojen palvelumarkkinoiden kehittäminen ja alan yritystoiminnan toimintaympäristön parantaminen ovat olleet yhdistyksen toiminnan punaisena lankana jo vuosia. Voitto on valtavan upea tunnustus tehdystä työstä, yhdistyksen toiminnanjohtaja Ismo Partanen sanoo.

Suomen Yrittäjät kiittää LPY:tä aloitteellisuudesta, aktiivisuudesta ja ratkaisuhakuisuudesta sote-uudistuksen toteuttamiseksi.

– Yhdistyksen yhteistyökyky ja aktiivinen viestintä valmistelijoille, päättäjille, sidosryhmille ja medialle saa yrittäjäjärjestöltä erityistä tunnustusta, kertoo Suomen Yrittäjien toimialapäällikkö Mika Hämeenniemi voittajajärjestöstä.

Voittaja palkittiin Suomen Yrittäjien Puheenjohtajapäivillä 3.–4. helmikuuta.

 

Lisätietoja:

Ismo Partanen
toiminnanjohtaja, Lääkäripalveluyritykset ry
puh. 040 518 5799
ismo.partanen@lpy.fi

Twitterissä: @LPYry ja @ismo_partanen

Lue tiedote ePressissä