-

LPY:n Partanen: Hyvät kokemukset palveluseteleistä kannattaa hyödyntää

Tiedote
0 kommenttia

Laki sote-palveluiden palveluseteleistä on ollut voimassa vuodesta 2009 asti. Erityisesti kunnissa terveyspalvelusetelijärjestelmien hyödyntäminen on ollut erittäin vähäistä, vaikka niistä on saatu hyviä kokemuksia eri palveluista ja eri puolella Suomea.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) otti käyttöön kaihileikkauksen sähköisen palvelusetelin tammikuussa. Syyskuun loppuun mennessä palveluseteleitä oli myönnetty jo noin 4200 kappaletta. Sähköinen palvelusetelijärjestelmä on saanut HUS:n palveluseteliasiakkailta kiitosta – myös sairaanhoitopiiri on tyytyväinen valitsemaansa ratkaisuun.

– Muun muassa HUS:n, Jyväskylän ja Kuusamon hyvät kokemukset terveyspalveluseteleistä viestivät siitä, että potentiaalia palveluseteleiden hyödyntämiseen on valtavasti, kertoo Lääkäripalveluyritykset ry toiminnanjohtaja Ismo Partanen 

Useiden selvitysten ja tutkimusten mukaan palveluseteleillä on onnistuttu parantamaan merkittävästi hoidon saatavuutta, lisäämään kansalaisten tyytyväisyyttä ja valinnanmahdollisuuksia sekä saavutettu samalla kustannussäästöjä.

– On hämmästyttävää, että hyvistä kokemuksista huolimatta palvelusetelijärjestelmiä ei hyödynnetä kuin satunnaisesti yksittäisissä kunnissa ja kuntayhtymissä, ihmettelee Partanen.

Palvelusetelit ovat yksi tapa järjestää palveluja kuntalaisille. Palvelusetelilain mukaan jokainen kunta tai kuntayhtymä voi ottaa palvelusetelijärjestelmän käyttöön omalla tavallaan. Lainsäätäjä ei siis ole halunnut tehdä tältä osin velvoittavaa lainsäädäntöä.

– Palvelusetelilainsäädäntö antaa mahdollisuuden ottaa huomioon paikalliset olosuhteet. Toisaalta se on johtanut siihen, että lähes jokainen kunta on tehnyt oman virityksensä palvelusetelistä. Tämä on hämmentänyt sekä palveluiden käyttäjiä että tuottajia, kertoo Partanen.

Partasen mielestä Suomen Kuntaliitto voisi ottaa merkittävän roolin palvelusetelijärjestelmien kehittämisessä ja hyvistä kokemuksista tiedottamisessa.

– Ei ole kansantalouden näkökulmastakaan mielekästä, että pyörä yritetään keksiä uudestaan jokaisessa kunnassa ja alueella, toteaa Partanen.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Ismo Partanen, p. 040 518 5799, ismo.partanen@lpy.fi