LPY:n Partanen: Palveluiden karsimiselle on vaihtoehto
Julkisen talouden tasapainottamiseksi ja velkajarrun toteuttamiseksi esitetään usein vain kahta vaihtoehtoa: nykyisistä palveluista leikkaamista tai verojen ja maksujen korottamista. Lääkäripalveluyritykset ry:n (LPY) toiminnanjohtajan Ismo Partasen mielestä kolmas vaihtoehto eli tuottavuuden parantaminen on jäänyt julkisessa keskustelussa vähälle huomiolle.
Tuottavuuden parantamisella tarkoitetaan sitä, että samoilla resursseilla saadaan aikaan enemmän palveluita ja vaikuttavuutta. Hyvinvointialueilla on käytettävissään noin 30 miljardia euroa velvoitteidensa toteuttamiseen.
– Jos hyvinvointialueiden tuottavuutta onnistutaan parantamaan 5 prosentilla, tarkoittaa se lähes 1,5 miljardia euroa, kertoo Ismo Partanen.
On arvioitu, että sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden eli hyvinvointialueiden vastuulle kuuluvien palveluiden osuus velkajarrun toteuttamisesta on noin 2 miljardia euroa.
– Hyvinvointialueiden osuus velkajarrun toteuttamisesta on siis saavutettavissa lähes kokonaan pelkästään tuottavuutta parantamalla. Silloin ei tarvitse karsia nykyisiä palveluita tai korottaa asiakasmaksuja, Partanen väittää.
Tuottavuutta voidaan parantaa lukuisin eri keinoin, esimerkiksi organisoimalla palvelutuotantoa uudelleen, kehittämällä prosesseja ja hyödyntämällä teknologiaa paremmin.
– Vaikka tapoja ja keinoja tuottavuuden parantamiseksi tiedetään, niiden käyttöönotto on hyvinvointialueilla ollut hidasta. Markkinataloudessa tuottajien välinen kilpailu asiakkaiden suosiosta kannustaa niitä kehittämään toimintaansa koko ajan, muistuttaa Partanen.
– Hyvinvointialueiden järjestämistä terveyspalveluista nykyisin vain hyvin pieni osa on alistettu kilpailulle. Esimerkiksi erikoissairaanhoidon palveluista vain 4 prosenttia ja perusterveydenhuollon palveluista noin 8 prosenttia. Hyvinvointialueilla on siis mahdollisuuksia kilpailun lisäämiseen ja tuottavuuden parantamiseen. Miksi niitä ei käytetä?