-

LPY:n Riihijärvi: Kela 65 -kokeilu käynnistynyt hyvin

Tiedote
0 kommenttia

Kela 65 -mallin kokeilu on käynnistynyt jopa odotettua paremmin, kertoo Lääkäripalveluyritykset ry:n (LPY) puheenjohtaja Sari Riihijärvi.

Syyskuun alussa käynnistyi uuden Kela-korvausmallin kokeilu, joka kestää vuoden 2027 loppuun. Sillä mahdollistetaan 65 vuotta täyttäneille yleislääkäripalvelun hankkiminen yksityisiltä palveluntuottajilta julkisen sektorin asiakasmaksun hinnalla 2–3 kertaa vuodessa.

– Kela 65 -mallin kokeilun tavoitteena on testata sitä, voidaanko sen avulla saavuttaa sote-uudistuksen keskeisiä tavoitteita palveluiden saatavuuden parantamisesta ja kustannusten kasvun taittamisesta, Sari Riihijärvi sanoo.

Kansaneläkelaitos julkaisi tänään 13.11.2025 kokeilun alkuvaiheen tuloksia. Niiden mukaan 65 vuotta täyttäneiden hoidon saatavuus on parantunut ja kokeilun alku näyttää varsin hyvältä.

– Palveluiden kysyntä on ollut alkuvaiheessa yllättävänkin laajaa, vaikka kokeilusta on tiedotettu ja sitä on markkinoitu varsin niukasti. Sekä asiakkaiden että palveluntuottajien kokemukset ovat olleet pääsääntöisesti hyviä. Alkuvaiheen käynnistysvaikeuksia on ollut melko vähän, kertoo Riihijärvi.

Kokeilut tukevat terveyspalveluiden kehittämistä

Samanaikaisesti Kela 65 -mallin kokeilun kanssa on käynnissä sosiaali- ja terveysministeriön koordinoima ja hyvinvointialueilla toteutettava omalääkärimallien kehittämis- ja käyttöönottohanke. Siinä tavoitellaan hoidon jatkuvuuden parantamista nimeämällä tietyille asiakasryhmille omalääkäri tai lääkäri-hoitajatiimi.

– Hoidon jatkuvuudesta hyötyvät erityisesti pitkäaikaissairaat ja paljon palveluita tarvitsevat, mutta myös heillä ilmenee satunnaisia perussairauteen liittymättömiä palvelutarpeita, joihin he voivat hakea hoitoa kohtuullisilla kustannuksilla Kela 65 -mallin avulla, Riihijärvi toteaa.

– Yhtä aikaa käynnissä olevat terveyspalveluiden kehittämishankkeet eivät kilpaile keskenään, vaan onnistuessaan voivat tukea toisiaan. Mikä tärkeintä, molemmilla tavoilla luodaan edellytyksiä hoidon saatavuuden parantamiselle, joka on ollut yksi sote-uudistuksen keskeisimmistä tavoitteista, hän muistuttaa.

Riihijärven mielestä on hyvä, että molempia kehittämishankkeita seurataan, arvioidaan ja verrataan myös keskenään.

– On myös oltava valmiutta tehdä malleihin hienosäätöä kokeiluaikana. Nyt on kuitenkin vielä liian aikaista tehdä johtopäätöksiä kyseisten mallien toimivuudesta, hän sanoo.

Lue tiedote ePressissä