-

LPY:n Tolonen: Sote-uudistuksesta puuttuu palvelulupaus

Tiedote
0 kommenttia

 

Lääkäripalveluyritykset ry:n (LPY) uusi puheenjohtaja Ilpo Tolonen sanoo, että lausunnolla olevasta hallituksen sote-lakipaketin esitysluonnoksesta puuttuu kaikkein tärkein – palvelulupaus kansalaisille, potilaille ja veronmaksajille.

Uuteen maakuntalakiluonnokseen on kirjattu perustettaville sote-maakunnille velvollisuus järjestää kansalaisille asianmukaiset ja riittävät palvelut. Ilpo Tolosen mielestä tämä kirjaus on liian ylimalkainen. ”Riittävä” voidaan tulkita monella tavalla. Näin väljästi kirjattuna se tulee johtamaan eriarvoistumisen lisääntymiseen alueiden välillä eikä ohjaa palveluiden järjestäjiä ja tuottajia.

− Järjestämislain esitysluonnoksesta puolestaan puuttuu palvelulupaus. Se tarkoittaa hoidon saatavuuden, hoitoon pääsyn nopeuden, kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun ja hoitotakuun kaltaisia asioita, Tolonen sanoo.

LPY toteaa sote-lakipakettia koskevassa lausunnossaan, että järjestämislaki ohjaa nyt vääriä asioita. Palvelulupauksen lisäksi siinä pitäisi määritellä sosiaali- ja terveyspoliittiset tavoitteet. Esitysluonnos kuitenkin keskittyy lähinnä sääntelemään ja rajoittamaan perustettavien maakuntien operatiivista toimintaa. Siinä määritellään, mitä maakunta saa ja mitä se ei saa tehdä sekä mistä asioista maakunnan pitää neuvotella tai hyväksyttää päätöksensä sosiaali- ja terveysministeriöllä.

− Jos sote-lakipaketti toteutuu nyt esitetyssä muodossa, se tarkoittaa palaamista vuosikymmenten takaiseen ohjausmalliin ja ajatteluun, jossa kaiken viisauden uskotaan olevan valtiolla, ei paikallisilla päättäjillä, Tolonen toteaa.

− Tulevat maakunnat ovat erilaisia väestön, ikärakenteen, sairastavuuden ja etäisyyksien suhteen. Maakunnissa ja kunnissa tunnetaan paikalliset olosuhteet paremmin kuin keskushallinnossa. Kaavamainen, lailla ylhäältä tapahtuva tuotannon ohjaaminen ei anna mahdollisuutta paikallisten olosuhteiden huomioon ottamiseen, Tolonen sanoo.

LPY:n näkemyksen mukaan valtion pitäisi sote-uudistuksessa keskittyä tavoitteiden määrittelemiseen ja jättää maakuntien päätettäväksi, kuinka palvelutuotanto organisoidaan kyseisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Nyt hallituksen esitysluonnos rajoittaa tarjolla olevien työkalujen käyttöä. Miksi edes perustaa maakuntia, joilla ei ole päätäntävaltaa niiden keskeisimmässä vastuussa – siinä, miten sote-palvelut järjestetään yhdenvertaisesti ja tehokkaasti jokaisen saataville?

Ilpo Tolonen LPY:n puheenjohtajaksi

LPY nimesi 21.9.2020 pidetyssä vuosikokouksessaan yhdistyksen hallituksen seuraavaksi toimikaudeksi. Puheenjohtajaksi valittiin Docrates Syöpäsairaalan toimitusjohtaja Ilpo Tolonen, joka toimi yhdistyksen varapuheenjohtajana vuodesta 2018 alkaen.

Yhdistyksen hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan varapuheenjohtajiksi Pohjois-Karjalan Terveyspalvelut Oy:n toimitusjohtajan Tiina Tolvasen ja Vääksyn Lääkärikeskuksen toimitusjohtajan Tiina Wangelin.

Lue tiedote ePressissä