-

Mistä HUS:n yksityissairaala­‐hankkeessa on kysymys?

Tiedote
0 kommenttia

Helsingin ja Uudenmaan kuntien yhdessä omistama sairaanhoitopiiri (HUS) suunnittelee yksityissairaalan perustamista tytäryhtiökseen. Ko. tytäryhtiön (HYKSin Oy) perustamista perustellaan nykyisen infrastruktuurin käytön tehostamisella ja henkilöstön sitouttamisella. HUS:n omistusosuus perustettavassa yhtiössä tulisi olemaan 75% ja yksityisten sijoittajien (esim. vakuutusyhtiöt) 25%.

Yhtiön on tarkoitus toimia HUS:n tiloissa ja hyödyntää palvelutuotannossaan sairaanhoitopiirin resursseja (tiloja, laitteita, tukipalveluja ja henkilöstä). Yksityissairaalan asiakaskunta muodostuu vakuutusyhtiöstä, ulkomaisista asiakkaista, palveluseteliasiakkaista, yksityisasiakkaista, muiden sairaanhoitopiirien asiakkaista -­‐ myös HUS aikoo itse ostaa palveluja ko. yksityissairaalalta.

Suunnitelmissa todetaan että, yksityissairaalan toiminta ei saa vaarantaa HUS:n perustehtävän toteuttamista. HYKSin Oy toimii kuitenkin avoimilla markkinoilla ja sen palveluiden käyttäjinä (asiakkaina) ovat pääosin muut kuin omistajakuntien kansalaiset eli HUS:n perustehtävän mukaiset asiakasryhmät. Tytäryhtiö tulee siis toimimaan ja harjoittamaan elinkeinotoimintaa avoimilla markkinoilla.

HUS:n yksityissairaalasuunnitelma herättää lukuisia kysymyksiä:

1. Kuuluuko kuntien omistaman sairaanhoitopiirin toimialaan ja tehtäviin kilpailla yksityisten yritysten kanssa avoimilla markkinoilla? ks. kuntalaki / kunnan toimiala ja tehtävät sekä kuntien elinkeinotoiminta
2. Mitä korvausta vastaan HYKSin Oy saa yksioikeudella HUS:n julkisella rahoituksella hankitut resurssit käyttöönsä? Millä perusteella ja miten vuokra määritellään? Tapahtuuko ristiinsubventioita? Voidaanko se tulkita kielletyksi julkiseksi tueksi?
3. Liiketoimintasuunnitelman mukaan yhtiön on tarkoitus toimia pääsääntöisesti ns. virka-­‐ajan ulkopuolella, jotta se ei vaarantaisi sairaanhoitopiirin perustehtävän toteuttamista. Mikä on virka-­‐aika 24h/7 päivystävässä yliopistollisessa keskussairaalassa?
4. EU on toistuvasti huomauttanut Suomea julkisen sektorin elinkeinotoiminnan aiheuttamista kilpailuvääristymistä. Miksi HUS:lla on kiire perustaa yhtiö, jonka tosiasiallisena tarkoituksena on harjoittaa elinkeinotoimintaa ja osallistua kilpailijana avoimille markkinoille? Halutaanko testata "EU:n kärsivällisyyden rajoja"?
5. Miten palvelujen tuottamiseen tarvittava henkilöstö palkataan ja miten se on yhtiön käytettävissä?
6. Miten tarvittavat tukipalvelut esim. vastaanottopalvelut, siivous, ajanvaraus, markkinointi, tietojärjestelmät, laskutusvakuutukset yms. eriytetään HUS:n omasta toiminnasta?
7. Mikä on muun henkilökunnan kuin lääkäreiden asema? Tekeekö HUS:n avustava henkilöstö töitä HYKSin Oy:lle oman toimen ohella? Miten heille korvataan ko. työstä?
8. Miten materiaalihallinto ja käytön mukainen laskutus järjestetään? Kuka vastaa tilojen ja laitteiden vakuutuksista HYKSin Oy:n käytön osalta?
9. Kuka vastaa yhtiön perustamiskustannuksista (omat tietojärjestelmät ajanvaraukseen, laskutukseen yms.)?
10. Onko sairaanhoitopiirin ja perustettavan yhtiön kustannuslaskenta tasolla, joka mahdollistaa HUS:n perustehtävän ja yhtiön toiminnan kustannusten jakamisen sekä yhtiön tuottamien palvelujen hinnan määrityksen? Kuka vastaa yhtiön hinnoitteluriskeistä ja mahdollisista tappioista?
11. HUS aikoo hyödyntää 12/2010 hyväksyttyä määräaikaista sairausvakuutuslain muutosta, joka mahdollistaa asiakkaalle sava-­‐korvauksen saamisen myös julkisissa tiloissa tuotetuista yksityisistä palveluista. Perustetaanko yhtiö määräaikaisen lainsäädännön varaan? Kannattaako yhtiö ja riittääkö asiakkaita, jos sava-­‐korvaukset loppuvat?
12. Onko yhtiöllä taloudellisia menestymisedellytyksiä, jos kaikki sen toimintaan liittyvät kustannukset kohdistetaan yhtiölle? Vai onko tarkoitus, että julkisrahoitteinen sairaanhoitopiiri vastaa kokonaan tai osin "yksityisen" yhtiön velvoitteista?

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Ismo Partanen, puh. 040 518 5799, ismo.partanen(o)lpy.fi.