-

Rakennetaan suomalainen sote malliksi maailmalle

Tiedote
0 kommenttia

Hallituksen esityksen myötä sote-uudistuksessa on otettu kaksi merkittävää askelta sille asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tavoitteena tulee olla suomalainen ja maailman paras sote-palvelujärjestelmä.

Jatkovalmistelussa on löydettävä ratkaisut siihen, kuinka hallituksen linjaukset käytännössä toteutetaan.

– Valmistelutyö on vasta alkuvaiheessa, ja ratkaistavia asioita on vielä paljon. Niin isoja kuin pieniäkin. Rahoitusjärjestelmän uudistaminen niistä yhtenä merkittävimpänä, toteaa Lääkäripalveluyritykset ry:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen.

Partanen toivoo, että nyt hallituksen esityksen pohjalta rakennetaan eri toimijoiden hyvällä yhteistyöllä suomalainen sote-palvelujärjestelmä – ekosysteemi, jolla voidaan saavuttaa sote-uudistukselle asetetut keskeiset tavoitteet: palveluiden nykyistä parempi saatavuus, laatu ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus sekä toiminnan tehokkuus, tuottavuus ja vaikuttavuus.

– Samalla kurotaan umpeen miljardeilla kestävyysvajetta, koska tuottavuuden nousun kautta saadaan vähemmällä rahamäärällä enemmän, vetoaa Partanen.

LPY:n toiminnanjohtajan mukaan uudessa sote-ekosysteemissä on paikkansa ja roolinsa julkisella sektorilla, kolmannen sektorin toimijoilla sekä erilaisilla ja erikokoisilla yrityksillä. Näiden eri toimijoiden uudistuvat roolit ja vastuualueet muokkautuvat evoluution kautta – eivät kertarysäyksellä.

– Vain sote-palveluiden tuottavuutta parantamalla on mahdollista saavuttaa tulevaisuudessa tavoite julkisen talouden kestävyysvajeen pienentämisestä samanaikaisesti palveluiden saatavuutta ja laatua parantaen, väittää Partanen.   

Lisätietoja:

Lääkäripalveluyritykset ry, Ismo Partanen toiminnanjohtaja, puh. 040 518 5799, ismo.partanen@lpy.fi

 

Lue tiedote ePressissä