-

Tutkimus: Työterveyshuollolla kansalaisten vankka tuki

Tiedote
0 kommenttia

Yhdeksän suomalaista kymmenestä pitää tärkeänä sitä, että työssä olevilla on jatkossakin oikeus nykymuotoiseen työterveyshuoltoon.  Tulos käy ilmi Aula Researchin toteuttamasta tutkimuksesta, jossa selvitettiin kansalaisten näkemyksiä terveydenhuollon kehittämistarpeista ja sote-uudistuksen toteuttamisesta. Kyselyyn vastasi loka-marraskuun aikana yli 2000 täysi-ikäistä suomalaista.

Viime aikoina on puhuttu paljon työterveyshuollon lakkauttamisesta. Työterveyshuollon sanotaan eriarvoistavan ja siitä toivotaan vapautuvan resursseja julkiseen perusterveydenhuoltoon.

- On aivan totta, että järjestelmä on eriarvoinen. Työterveyshuollon piirissä olevat pääsevät nopeasti hyvään hoitoon. Olisi kuitenkin järjetön päätös purkaa niitä asioita, jotka toimivat parhaiten. On tehtävä päinvastoin − jokaisen suomalaisen on saatava yhtä hyvää hoitoa! Tähän on ratkaisu: julkinen raha on saatava seuraamaan asiakasta hänen valitsemalleen palveluntuottajalle, sanoo Terveyspalvelualan Liiton toimitusjohtaja Hanna-Kaisa Järvi.

Työterveyshuoltoa ei makseta verorahoista. Työnantajat maksavat siitä noin 80 %, työntekijät noin viidenneksen ja valtio pienen siivun. Työterveyshuollon kustannukset ovat 4 % terveydenhuollon kokonaismenoista.

- Tällä rahalla ei voida korjata julkista perusterveydenhuoltoa yhtä vaikuttavasti kuin työterveyshuolto nyt toimii. Työterveyshuollolla on pystytty sekä lisäämään työhyvinvointia että vähentämään sairauspoissaoloja. Julkinen järjestelmämme ei myöskään kestäisi työterveyshuollon piirissä olevien kahden miljoonan suomalaisen siirtymistä sen varaan, Lääkäripalveluyritykset ry:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen huomauttaa.

Työnantajan on lakisääteisesti turvattava työntekijöilleen suoraan työhön liittyvä ja ennaltaehkäisevä terveydenhuolto, mutta usein kritisoidun sairaanhoidon tarjoaminen on vapaaehtoista. Terveydenhuollon palveluntuottajat ry:n toiminnanjohtajan Eveliina Leinosen mukaan työnantajilla on kuitenkin hyvä kannuste sairaanhoidon tarjoamiseen osana työterveyshuoltoa:

- Ihmisen terveys on työperäisiä sairauksia kokonaisvaltaisempi asia. Terveysongelman laadusta riippumatta työnantajalle on kaikkein kalleinta pitää keskeistä voimavaraansa sairauslomalla odottamassa, että tämä pääsee lääkärille tutkituttamaan vaivaansa.

- On myös muistettava, että yhteiskunnan hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn kannalta korkealaatuinen ja toimiva työterveyshuolto on avainasemassa. Tekemätön työ maksaa miljardeja euroja vuodessa, Järvi, Partanen ja Leinonen summaavat.

Tutkimuksen tulokset

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Hanna-Kaisa Järvi, p. 040 754 7728
Toiminnanjohtaja Ismo Partanen, p. 040 518 5799
Terveyspoliittinen asiantuntija Eveliina Leinonen, p. 044 511 4411