-

Yksityinen terveydenhuolto auttamaan koronakriisissä

Tiedote
0 kommenttia

 

Yksityiset terveyspalveluyritykset ovat valmiita osallistumaan työhön koronaviruksen aiheuttamien haasteiden voittamiseksi. Lääkäripalveluyritykset ry:n (LPY) mielestä julkisen sektorin kannattaa hyödyntää joustavasti yksityisen sektorin resursseja taistelussa virustautia vastaan.

Yritykset tuottavat keskimäärin noin neljänneksen Suomen terveyspalveluista. Joissakin toiminnoissa yksityisen sektorin osuus on yli puolet, kuten esimerkiksi perusterveydenhuollon lääkärivastaanotoissa. Kun koronakriisissä on saatava kaikki resurssit mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön, myös terveyspalvelualan yritysten pitää olla mukana tässä tarkastelussa.

Hallitus linjasi 16.3.2020, että kapasiteettia lisätään julkisella ja yksityisellä sektorilla ja että yksityisen sektorin kapasiteetti otetaan yhteiseen käyttöön tarpeen mukaan. Toistaiseksi ei ole valmiita päätöksiä tai suunnitelmia siitä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.

LPY:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen kertoo, että terveyspalveluyritykset ovat keskustelleet asiasta keskenään ja viranomaisten kanssa. Yksi suunnittelukokous viranomaisten ja yritysten välillä on pidetty ja seuraavasta on sovittu. Samoin on sovittu jatkuvasta tietojen vaihdosta. Yrityksiltä on jo tullut konkreettisia ehdotuksia siitä, miten ne voisivat auttaa kriisin hoidossa.

Partasen mukaan julkisella sektorilla tarvittavan kapasiteetin lisäämiseen on käytettävissä monia keinoja, kuten ostopalvelut sekä työvoiman ja toimitilojen vuokraus. Hän luettelee muutamia esimerkkejä yrityksiltä tulleista ehdotuksista:

- Yksityisen sektorin toimipaikoissa voitaisiin hoitaa perusterveydenhuollon hoitoja tarvitsevia potilaita.

- Yksityisillä on kehittyneemmät etä- ja digipalvelut. Tällaiset lääkäriasemat voisivat osallistua koronapäivystykseen ja palvella etänä epätietoisia ja sairastuneita, myös muita kuin epäiltyjä tai sairastuneita koronapotilaita.

- Kuntoutuslaitoksia voisi muuntaa hoitotiloiksi, joihin yksityiset voisivat tarjota palveluita.

Partanen sanoo, että lisää ehdotuksia ollaan työstämässä. Yritysten edustajat ja virkamiehet tapaavat ensi viikolla ja jatkavat keskustelua yhteistyöstä.

Terveyspalveluyritykset noudattavat omassa toiminnassaan viranomaisten koronaohjeistuksia. Ne neuvovat ja palvelevat asiakkaitaan myös virukseen liittyvissä kysymyksissä.

Lue tiedote ePressissä