-

Eveliina Vigelius: Kela65-kokeilun tärkein tulos

Blogi Uutinen

Blogi 11/2026 | Eveliina Vigelius

Ihmiset ovat saaneet tarvitsemaansa hoitoa, nopeasti. Tämä on ollut 65 vuotta täyttäneitä koskevan valinnanvapauskokeilun tärkein tulos. Se kertoo kokeilun päässeen tavoitteisiinsa.

65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilun tavoitteena on ollut parantaa perusterveydenhuollon saatavuutta, nopeuttaa hoitoon pääsyä, lisätä asiakkaiden valinnanvapautta ja keventää julkiseen terveydenhuoltoon kohdistuvaa kuormitusta. Lisäksi kokeilulla halutaan tuottaa tietoa Kela-korvausjärjestelmän kehittämiseksi.

Kokeilua on takana nyt vuosi. Tulokset kertovat, että hoitoon pääsee nopeasti ja lääkärin saa valita. Useampi vastaanottokerta vuodessa on mahdollistanut palaamisen tutulle lääkärille, mikä tukee hoidon jatkuvuutta.

Kokeilua on kritisoitu siitä, että se ei olisi keventänyt julkisen terveydenhuollon kysyntäpainetta. On varsin todennäköistä, että kokeilu on tarjonnut pääsyn hoitoon myös sellaisille asiakkaille, jotka eivät aiemmin ole hakeutuneet tai päässeet palveluiden piiriin lainkaan. Hyvinvointiala Hali ry:n tuoreen kyselyn mukaan noin puolet kokeilua hyödyntäneistä asiakkaista ei ollut käyttänyt saman palveluntuottajan lääkäripalveluja parin edellisen vuoden aikana. Kokeilua ovat siis käyttäneet myös he, jotka eivät ole ennen asioineet yksityisellä. Kelan puolivuotiskatsaus kertoi keväällä asiasta lisää: yksityisen käyttö on lähes tuplaantunut jokaisessa tuloluokassa kokeilun myötä.

Terveystalon käyntidatassa korostuvat isot kansansairautemme, kuten sydän- ja verisuonitaudit sekä diabetes, sekä erityisesti tuki- ja liikuntaelinvaivat. Kokeilu on siis vastannut todelliseen hoidon tarpeeseen. Siinä tarjotaan oikea-aikaista hoitoa, jolla voidaan ehkäistä ongelmien pahenemista, tukea ikääntyvien toimintakykyä ja vähentää myöhempää tarvetta raskaammille palveluille. Terveystalossa kolme neljästä kokeilun puitteissa asioineesta asiakkaasta kokee pärjäävänsä vastaanoton jälkeen paremmin tai paljon paremmin. Vastaanottokäynnin asiakastyytyväisyys on ollut 4,6/5.

Kokeilun tutkimusvalikoiman laajentuminen heinäkuussa oli tärkeä parannus. Yli 40 tutkimuksen, kuten lonkan ja polven röntgentutkimusten, sisällyttäminen vähentää hoitopolkujen katkeamista ja tarvetta ohjata asiakas muualle. Myös fysioterapian lisääminen kokeiluun on oikeansuuntainen uudistus. Käyntisyistä noin viidesosa liittyy tuki- ja liikuntaelinvaivoihin.

Kokeilua kannattaa hyvän alun jälkeen kehittää. Tutkimusten omavastuu olisi järkevää poistaa. Valinnanvapaus olisi aito, jos kokeilun piirissä oleva käynti ei maksaisi asiakkaalle enempää kuin sama asiointi julkisella. Kokeilu on myös kuin uuden tuotteen lanseeraus – sen löytämiselle pitää antaa aikaa. Hyvä siis, että kokeilun pituutta on päätetty jatkaa.

Valinnanvapauskokeilussa on tärkeintä ollut se, että ihmiset ovat saaneet tarvitsemaansa hoitoa. Myös tietoa Kelan korvausjärjestelmän kehittämiseksi on saatu ja saadaan lisää kokeilun edistyessä.

Kelan sairaanhoitokorvausjärjestelmää ei pidä tuhota. Korvaukset voi lakkauttaa muualta ja satsata ne kaikki yhteen tai kahteen kohteeseen vaikuttavasti. Tämän kokeilun pysyväksi tekemisen lisäksi suun terveydenhuolto on erittäin hyvä kohde.

Kirjoittaja Eveliina Vigelius on yhteiskuntasuhdejohtaja Terveystalossa
Kuva:  Vilja Harala