-

Helsinki tavoittelee ulkoistuksilla parempaa terveyspalveluiden saatavuutta

Uutinen Uutiskirjejutut

Helsingin kaupunki on käynnistänyt kokeilun, jossa tavoitellaan terveyspalveluiden saatavuuden parantamista kahden ulkoistuksen avulla.

Uudet ulkoistetut terveysasemat ovat käynnistäneet toimintansa Kannelmäessä ja Ruoholahdessa. Kannelmäessä palvelun tuottaa Terveystalo ja Ruoholahdessa Mehiläinen.

– Uudistuksella parannetaan kiireettömän hoidon saatavuutta ja lisätään terveysasemapalveluja helsinkiläisille. Kokeilu on meille mahdollisuus ottaa oppia yksityisten palveluntuottajien toiminnasta ja rakentaa hyvää yhteistyötä ja kumppanuutta heidän kanssaan, sanoo Helsingin terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen.

Uudet terveysasemat tarjoavat samat terveyspalvelut kuin muutkin Helsingin terveysasemat. Vaikka palvelun tuottaa yksityinen toimija, kyse on julkisesta terveydenhuollosta ja palveluiden piirissä olevat pysyvät Helsingin terveysasemien asiakkaina.

Terveysaseman vaihto onnistuu samalla tavalla kuin aiemmin. Asiakasmaksuihin ei tule muutoksia, esimerkiksi lääkärin tai hoitajan vastaanotosta ei peritä maksua.

Molemmat uudet terveysasemat palvelevat arkisin klo 8–16. Lisäksi terveysasemilla on vastaanottoja ajanvarauksella myös iltaisin ja lauantaisin.

– Meistä on hienoa päästä Kannelmäessä kehittämään perusterveydenhuoltoa yhdessä Helsingin kaupungin kanssa, Terveystalon julkisten palvelujen johtaja Mikko Tainio kommentoi käynnistynyttä yhteistyötä.

– Laaja kokemuksemme julkisten terveysasemien palvelutuotannosta on opettanut, että paras lopputulos saavutetaan aidolla yhteistyöllä sekä kuuntelemalla palveluja käyttäviä asiakkaita ja terveysasemalla työskenteleviä ammattilaisia, Tainio sanoo.


Kuva: Virpi Velin