-

Miksi hallitus ei ole huolissaan soten kustannusten kasvusta?

Uutinen Uutiskirjejutut

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Juhana Vartiainen ei usko, että hallituksen esittämällä sote-uudistuksella pystytään hillitsemään kustannusten kasvua. Se on ollut yksi uudistuksen keskeisistä tavoitteista.

Juhana Vartiainen on huolissaan sote-uudistuksen kustannuksista. Jos uudistus toteutuu hallituksen esittämällä tavalla, kustannukset kasvavat 2030-luvulle mennessä yli kolme miljardia euroa verrattuna siihen, että uudistusta ei toteutettaisi lainkaan. Eikä ole mitään varmuutta, että tilanne kohentuisi senkään jälkeen.

– Kaikkein suurin ongelma hallituksen sote-mallissa on, että siitä puuttuvat lähes kokonaan kannustimet toiminnan tehostamiseen. Tämän seurauksena myös pysyvät kustannukset kasvavat, Vartiainen sanoo. Hänen mukaansa tämä oli talousvaliokunnassa valtaosan asiantuntijoista esittämä huoli.

Kaikilla sote-uudistusta yrittäneillä hallituksilla on ollut yhtenä tavoitteena hillitä kustannusten kasvua, myös Sanna Marinin hallituksella. Vartiaisen mukaan tämä tavoite näkyy hallituksen esityksessä vain mainintana. Mitään konkreettista hallitus ei esitä tavoitteen toteuttamiseksi.

Hallituksen eduskuntakäsittelyssä olevassa sote-esityksessä mainittu 80 prosentin kustannusjarru ei Vartiaisen mielestä ole todellinen keino, koska valtio joka tapauksessa sitoutuu maksumieheksi, jos hyvinvointialueelle myönnetty rahoitus ei riitä palveluiden järjestämiseen.

Normaalin puolueellisesta räikeän puolueelliseksi

Eduskunnan valiokuntien lausuntoprosessi etenee siten, että ensin kuullaan asiantuntijoita, minkä jälkeen virkamiehet valmistelevat valiokunnalle ehdotuksen lausunnoksi. Ehdotukseen kootaan taustaksi yhteenveto asiantuntijoiden tärkeimmistä huomioista. Valiokunta hyväksyy lausunnon tarvittaessa äänestämällä.

Juhana Vartiaisen mukaan hallituksen poliittinen tahto ohjaa valiokuntien virkamiesten valmistelua. Tosiasioita ei peukaloida, mutta johtopäätökset kirjoitetaan  lausuntoluonnokseen siten, että se edistää hallituksen määrittelemiä tavoitteita. Tässä ei Vartiaisen mukaan ole huomauttamista, kunhan olennaiset asiat asiantuntijoiden lausunnoista sisältyvät siihen. Tämä toimintakulttuuri on sama aivan siitä riippumatta, millainen on istuvan hallituksen kokoonpano.

– Tällä kertaa sote-lausunnon valmistelu talousvaliokunnassa sai yllättäen varsin erikoisia piirteitä, sillä hallitus käytti äänestysvoimaansa siivotakseen asiantuntijoiden yhteenveto-osuudesta pois hallituksen esityksen kannalta kiusallisia tosiasioita. Näin ei ole aikaisemmin tapahtunut. Sote-lausunnon jälkeen talousvaliokunnassa on palattu entiseen toimintakulttuuriin, Vartiainen kertoo.

– Normaalin puolueellinen valmistelu muuttui sote-lausunnon valmistelussa räikeän puolueelliseksi. Se oli kiusallista  jopa nöyryyttävää, hän kiteyttää.

Potilasdirektiivin toimeenpano yhä korjaamatta

EU:n potilasdirektiivi oli yksi talousvaliokunnan lausunnosta pois siivotuista asioista. Direktiivi on saatettu voimaan Suomen lainsäädännössä virheellisesti. Edellinen hallitus lupasi korjata asian sote-uudistuksen yhteydessä. Lupaus jäi lunastamatta, kun hallitus erosi ja sen myötä silloinen sote-uudistus kaatui.

Talousvaliokunnan virkamiehet olivat kirjanneet lausuntoluonnokseen asiantuntijoiden huomiona muun muassa, että sote-esityksestä puuttuu EU:n potilasdirektiivin toimeenpanosta aiheutuva sääntely sekä siitä aiheutuvat ilmeiset ja väistämättömät lisäkustannukset. Nämä kirjaukset poistettiin hallituspuolueiden enemmistön voimin.

Juhana Vartiainen näkee asian siten, että hallitus pitää EU:n potilasdirektiivin toimeenpanoa yritysten edunvalvonta-asiana eikä ole siksi halukas tekemään siitä edes vaikutusarvioita. Kuitenkin kyseessä on oikeusnormi ja kaikille EU-kansalaisille luotu oikeus, jonka virheellisen toimeenpanon takia suomalaiset ovat eriarvoisessa asemassa muihin EU-kansalaisiin nähden. Tilanne on pakko korjata jossakin vaiheessa, sillä EU on jo vuonna 2016 käynnistänyt asiassa rikkomusmenettelyn Suomen valtiota kohtaan.

Teksti Martti Ahlstén
Kuva Hanne Salonen, eduskunta