-

Myllärinen Kuntamarkkinoilla: Kunnilla tärkeä rooli sote-uudistuksen toimeenpanossa

Uutinen Uutiskirjejutut

Sote-uudistuksen toimeenpanossa on unohtunut, että myös kunnille syntyy kustannuksia, sanoo Kuntaliiton johtaja Tarja Myllärinen. 



– Elämme VATE-aikaa, Tarja Myllärinen sanoo. VATE on lyhenne termistä väliaikainen valmistelutoimielin. Sellainen on perustettu jokaiselle tulevalle hyvinvointialueelle ja sen tehtävänä on huolehtia sote-uudistuksen toimeenpanosta omalla alueellaan.

VATEt perustettiin heti heinäkuun alussa eli hyvin nopeasti sen jälkeen, kun sote-uudistuksen runkolait oli hyväksytty eduskunnassa. Ennen VATEjen perustamista oli päätetty hyvinvointialueiden määrä ja se, mikä kunta mihinkin alueeseen kuuluu.

Myllärinen kertoo, että VATEille on määritelty iso joukko selvitystyön luonteisia, todella isoja tehtäviä.

– Niissä selvitetään hyvinvointialueille siirtyvää henkilöstöä, kiinteää ja irtainta omaisuutta, käydään läpi kaikki kuntien sopimukset ja sitoumukset sekä yhteensovitetaan ICT-järjestelmiä.

Kuntaliitto eri mieltä kustannuksista kuin valtio

Kunnille, yhteistoiminta-alueille, sairaanhoitopiireille, erityishuoltopiireille ja pelastustoimelle on säädetty velvollisuus osallistua soten valmisteluun. Sitä varten myönnetään valtionavustusta syntyviin kustannuksiin, mutta vain hyvinvointialueille, HUSille ja Helsingin kaupungille, ei muille kunnille.

– Kuntien kannalta tämä on iso puute. Selvitystyöt ovat luonteeltaan sellaisia, että niissä on aina ikään kuin vastinpari. Kun selvitetään siirtyvää henkilöstöä, perustyön tekevät kunnat. Kun selvitetään siirtyvää omaisuutta, kunnan puolelta on joku, joka sitä selvitystyötä tekee, Tarja Myllärinen kertoo.

– Kunnille ei ole tähän työhön varattu tälle vuodelle minkäänlaista rahoitusta. Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä ensi vuodelle on pikkuruinen kahden miljoonan euron varaus kunnille syntyviin kustannuksiin.

Valtio tuntuu siis olevan sitä mieltä, että kunnille ei kustannuksia juuri synny. Kuntaliitossa asiasta ollaan vahvasti eri mieltä.

Vanhoista selvityksistä on apua

Tämä syksy on kunnissa ollut soten valmistelun osalta hyvin työntäyteinen. Niin tulee olemaan myös ensi vuosi.

Tarja Myllärisen mukaan edellisellä hallituskaudella valmistellun sote-uudistuksen yhteydessä jo selvitettiin henkilöstön siirtymistä sekä sopimuksia ja omaisuuksia.

– Mutta ne täytyy kaikki käydä läpi määräpäivään mennessä. Myös uusia sopimuksia on tehty. Henkilöstön muutokset pitää päivittää, Myllärinen kuvaa toimeenpanon etenemistä.
 

Teksti: Martti Ahlstén
Kuva: Ruutukaappaus Kuntamarkkinoiden tilaisuudesta