-

Näin Kela-korvauksia voitaisiin korottaa

Blogi Uutinen

Blogi 10/2022 | Ilpo Tolonen

Julkisen terveydenhuollon hoitovelka uhkaa kohota eeppisiin mittoihin. Yhä jatkuva pandemia lisää sitä koko ajan ja uudeksi haasteeksi on nousemassa Ukrainasta tulevien kymmenien tuhansien sotapakolaisten terveydenhuollon järjestäminen.

Tässä tilanteessa hallitus on ottamassa työkalupakista pois yhden työkalun: Kela-korvaukset. Niitä aiotaan leikata niin paljon, että ne käytännössä menettävät merkityksensä, ainakin niitä eniten tarvitseville pienempituloisille suomalaisille.

Julkisen talouden näkökulmasta Kela-korvaukset ovat olleet erittäin kustannustehokas tapa parantaa kansalaisten tarvitsemien terveyspalveluiden saatavuutta. Nykyisellä erittäin matalalla korvaustasolla valtio saa rahoitettua esimerkiksi 10 yleislääkärin vastaanottokäyntiä yhden julkisella sektorilla tuotetun käynnin hinnalla.

Tässä vaikeassa tilanteessa nopein apu hoitovelan purkamiseen olisi Kela-korvauksen korottaminen. Sitä voitaisiin nostaa merkittävästi siten, että korotettaisiin palkasta perittävää sairausvakuutusmaksua. Tästä aiheutuisi uusi kustannus palkansaajille, mutta se voitaisiin kompensoida alentamalla palkkatulon verotusta.

Tämä olisi työssäkäyvien ostovoiman kannalta neutraali järjestely: palkasta jäisi silloin käyttöön saman verran kuin aikaisemminkin. Muutos lisäisi työelämän ulkopuolella olevien ostovoimaa. Myös valtio ja hyvinvointialueet hyötyisivät rahoitusjärjestelmän muutoksesta. Ensinnäkin kansalaiset pääsisivät nopeammin tarvitsemaansa hoitoon. Ja toiseksi valtion rahoitusosuus olisi vain murto-osa julkisella sektorilla tuotettuun palveluun verrattuna, vaikka Kelan sairaanhoitokorvaukset tuplattaisiin nykyisestä.

Kela-korvauksia voisi myös kohdentaa palvelujärjestelmän ongelmakohtiin korottamalla korvausta määräajaksi sellaisissa palveluissa, joihin julkisella sektorilla on muodostunut pisimpiä jonoja tai eniten hoitovelkaa.

Kela-korvauksesta pystyisi myös helposti muokkaamaan valtakunnallisen palvelusetelin esimerkiksi suun terveydenhuoltoon. Tällöin hoidon tarvitsija voisi valita palveluntuottajan vakuutusjärjestelmään rekisteröityneiden tuottajien joukosta mistä päin Suomea tahansa.

On hyvä muistaa, että sairausvakuutusjärjestelmä osaltaan parantaa kansalaisten yhdenvertaisuutta. Vaikka suurituloiset maksavat tulosidonnaista sairausvakuutusmaksua enemmän, on Kela-korvaus kaikille samansuuruinen.

Kirjoittaja Ilpo Tolonen on LPY:n hallituksen puheenjohtaja