-

Rahoitusjärjestelmän uudistamisessa otettava aikalisä

Uutinen Uutiskirjejutut
0 kommenttia

Sote-uudistuksen toimeenpano on käynnistynyt kaikilla hyvinvointialueilla. Jo nyt on havaittavissa, että työtä on todella paljon ja aikataulu on äärimmäisen kireä. 

Sote- ja pelastuspalveluiden järjestämisvastuiden pitäisi siirtyä kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille 1.1.2023. Siirtymisestä ei saa aiheutua katkoksia palvelutuotantoon eikä palveluiden saatavuuden viivästymistä. Koronapandemiasta ja sen ns. pitkästä hännästä on harmia vielä vuonna 2022 ja mahdollisesti jopa vuonna 2023.

Hyvinvointialueiden perusrahoitus on turvattu lainsäädännöllä: ainakin aluksi valtio vastaa kustannuksista. Näissä olosuhteissa ei ole tarkoituksenmukaista ottaa lisähaasteeksi terveydenhuollon monikanavaisen rahoituksen uudistamista. On hyvä muistaa, että kyseisellä monikanavarahoituksella on oma historiansa ja siihen sisältyy muutakin kuin Kelan kautta kulkeva rahoitus, esimerkiksi lakisääteiset vakuutukset.

LPY:n mielestä asiaa valmistelevan parlamentaarisen työryhmän pitää ottaa aikalisä. 

Kaikki käytettävissä olevat suunnittelu- ja valmisteluresurssit sekä kansallisella että alueellisella tasolla täytyy valjastaa käynnistyneen sote-rakenneuudistuksen edistämiseen ja koronakriisin voittamiseen. 

Suuressa sote-uudistuksessa kannattaa nyt edetä askel kerrallaan: laitetaan hallinnon perusrakenteet kuntoon ja valmistellaan niiden ”päälle” toiminnallisia uudistuksia. Rahoitusjärjestelmän muut uudistamistarpeet pystytään arvioimaan vasta hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymisen jälkeen.


 


Kommentit

Ei kommentteja