Blogit

Terveyttä edistämässä

-
Aihe

LPY 50 vuotta terveyttä edistämässä

LPY 50 vuotta terveyttä edistämässä

Tänä vuonna 50 vuotta täyttänyt LPY on halunnut parantaa terveyspalveluiden saatavuutta koko olemassaolonsa ajan. Sote-uudistuksen valmisteluun olemme...

Olisiko nyt päätösten aika?

Olisiko nyt päätösten aika?

Jo viime vuosituhannen lopulla monet talous- ja yhteiskuntatieteilijät kannustivat suomalaisia poliitikkoja varautumaan 2030-luvulla nopeasti kiihtyvä...

Tekemätön paikka

Tekemätön paikka

Onko hallituksen kaavailema seitsemän päivän hoitotakuu ylivoimainen haaste? Ministerin mukaan tavoite on numeroiden valossa ainakin mahdollinen, sill...

Olemme käytettävissä

Olemme käytettävissä

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru on ilmoittanut kannattavansa hoitotakuuta mielenterveyspalveluille. Ajatus on kannatettava. Yksityiset te...

Takapenkiltä kuskiksi

Takapenkiltä kuskiksi

”Kumpi on perustuslain kannalta tärkeämpää, se, että ihmisillä on oikeus samanlaiseen hallintoon vai se, että heillä on oikeus yhdenvertaisiin palvelu...

Miksi ei ole luottamusta?

Miksi ei ole luottamusta?

Hallitus valmistelee parhaillaan esitystä rajoituslain jatkamiseksi ja tiukentamiseksi. Lakiesitys kertoo jotakin hyvin olennaista ajastamme: ei ole l...